keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vappu tulee, mikään ei muutu

Jälleen kerran tulee vappu, se siman ja munkkien juhla. Ennen tähän aikoihin oli kesän menot jo selvästi tiedossa, vapaata ei juuri ollut vaan töissä pääsi tienaamaan, mutta ei tälläkertaa... Työttömänä päivät jatkuvat, eikä työhakemuksiin saa muuta vastausta kuin: "kiitos, mutta ei kiitos".

No tässä 2kk:n aikana en ole juuri mitään tehnyt, suorastaan laiskotellut ja todennut ettei mikään oikeastaan kannata. Pienoismallin sain jopa maalattua, enää puuttuu ne "tarrat", jos niitä nyt jaksaisi liimailla veden avulla... Hommanhan piti jo valmistua helmikuun lopulla x)

Autoonikin pitäisi tehdä remonttia, tärkein on etujarrujen uusiminen kun ovat kohta aivan loppu. Ehkä odotan että kuuluu se ihana metallin hankaus kunnes tilaan osat, vaihtoon menee kuitenkin levyt ja palat joten mitä niitä enää säästelemään. Arvioitu kustannut osille on n. 60-90e. Takanakin on alkanut jokin kolista, todennäköisesti koiranluu jonka n. vuosi sitten vaihdoin uuteen... kelen kulutusosat.
Vihdoin jaksoin myös netistä etsiä primeraani sopivat kaiuttimet adaptereineen, kun yksi ovikaiutin on mykkä ja pari rämisevät. Nyt vain tuli se päätöksenteko: ostaako vai meneekö vakioilla ja rämisevällä äänellä. Räminä ei johdu siitä, että soittimesta olisi säädöt vituillaan, vaan siitä että pari ovea oli täynnä vettä -12 syksyllä kun vedenpoistot olivat tukkiutuneet. Hintaa kaikkien kaiuttimien uusimiseksi tulisi 150e, mutta ehkä saatan ostaa vain puolet ja kokeilla niiden asennusta ensin. Tai sitten unohdan koko homman ja säästän nuokin rahat johonkin tarpeellisempaan...

Mutta tässäpä tämä, Klara Vappen vaan kaikille jotka sitä juhlivat. Itse saatan ottaa hieman viiniä, mutta eipä se paljoa eroa normaalista päivästä.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Miljoonahuuma

Tuntui että menneellä viikolla media ei juuri muusta kertonutkaan kuin 57 miljoonan voitosta ja siitä työporukasta joka sen voitti, toki onnea heille! Mutta jotenkin koko asia tuntuu sinänsä oudolta. Miksi muut juhlivat vai onko se vaan kateellisten tapa osoittaa et ollaan nyt kavereita?

Itse kun mietiskelin, että jos vahingossa saisikin edes sen miljoonan jostain noinvain niin ei se lopulta vaikuttaisi mitään. Tosin vähän valehtelin, rahahuolet ja muut pakolliset ja ei niin pakolliset menot eivät enää huolettaisi. Mutta lopulta ei se muuhun vaikuttaisi esim. onnellisuuteen, terveyteen tms.

Monet varmaan miettivät mielessään, kuten myös itsekin välillä että olisipa kiva ostaa uusi harvinaisempi auto tai quessin vaate-, koru- ja laukkumallisto vain odottamaan käyttöä. Onhan niitä haaveita hyvä olla olemassa, en sitä kielläkkään. Todellisuus on vain aivan toista.