sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Alkoholia

Tuli tuossa viikonloppuna otettua muutamat juomat samalla lautapelejä ja saunomista harrastaen. Hyvin meni se 15h samalla juoden kossubatteryä sun muita maukkaita juomia. Itse en silleen huomannut että olisin humalaan tullut, siis että alkaisi sammua tai örveltää... mitä nyt kotiavaimet meinasin hukkaa x) Mutta nopeasti meni päivä vaikken niitä lautapelejä osannutkaan pelata... aina samalla puolella oleva sai turhautua kun tein typeriä virheitä jotka johtivat häviöön.

Mutta aamuyöllä kotiin palatessa alkoi se perusmietintä, kun viinaa juo. Tukahdettuja asioita painuu mieleen ja samalla katsoo itseään myös ns ulkopuolelta. Huomaa kuinka sitä on muuttunut kyynisemmäksi ja yrittää unohtaa sisällä vellovaa pahaaoloa ja syövää tyhjyyttä materialoitumisella eli hommanut myös niitä ns turhia asioita itselleen mm. tietokoneen päivittäminen tapahtui vaikka vanhassa oli potkua yli omien tarpeiden.

Tuskin tuo asia mihinkään tulee muuttumaan... oma tapa on "käsitellä" asiat tukahduttamalla ne sisälle. Toisinaan tuli avauduttua asioista kaverille, mutten sitäkään juuri enää tee... Omia murheita ja asioita, miksi niillä toisia häiritsisi... Saati, eipä itsellä ole enää sellaista kaveria jolle edes kehtaa/haluaa/luottaa silleen.

Uni- tai panokaveriakin toisinaan kaivannut vierelle, mutta... no itse tuppaan lyödä jarrut päälle jos edes tuntuu et jotain voisi joskus tulla. Voisi sanoa että alkanut pelottaa tunteet tai niiden tuleminen...

Mut myös jotain "hyvääkin"... työt jatkuu. Salilla käynti näkyy jo... mittanauhassa... Paino nousi sen 5kg alussa ja siinä se pysyy... rinta/maha ja reisi mittauksessa jokapaikasta oli n. sentti lähtenyt kuukaudessa.... tätä menoa menee vain 30kk että olisi ns sopusuhtanen, tosin silloin reisi olisi aika kapea "hammastikku"...

Huomenna pitäis mennä aamulla lääkärin kautta töihin... tavallaan pelkään pahinta, kun jalassa taitaa olla punkin purema jota en huomannut kunnes se oli helvetin kipeä ja arka. Muutakaan en keksi mikä se voisi olla.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Salikokemuksiani

Elikkä kuten ehkä jo aikaisemmin olen maininnut, niin menetin salipoikuuteni tuossa maalis-huhtikuun vaihteessa. Nyt on jo toukokuu ja tuli hieman yritettyä että saisi treenistä hieman enemmän irti.

Eli alussa meni ihan vain laitteiden testaamiseen ja kokeiluun. Mitään rautaa en nostele tai penkistä tankoja hipeltele. En tiedä miksikä niitä laitteita voisi kutsua mitä käytän... No salilaitteita, painot vaijerien päässä jne :D

Mut enivei, teen tässä nyt 2-3kk:n treenin pelkästään kevyillä painoilla (10-30kg, riippuen koneesta) ja 3x40/70 tms ja taukoa about minuutti, se varmaa menee alle mut ei jaksa sekuntikelloa hommata. Kai tuo parantaisi lihaskestävyyttä ja saisi kaloreita palamaan enemmän että myös paino lähtisi alaspäin menemään.
Toki samalla alan vähentää mm. limsojen juontia, normaalisti menny se 3l viikossa. Keliakia vaikuttaa hieman jo ruokavalioon, et siihen en juuri tee mitään muutoksia. Yritän joskus vaan saada jotain hedelmän tapaista välipalaksi töihin ettei päivät menisi tyylillä

Aamupala
klo 5:45 yksi jugurtti
Lounas
klo 11.00 80% todennäkösyydel salaattia proteiinilisällä, 2lasia maitoa/mehua
Päivällinen
klo 16-18 4 leipää makkaralla/juustolla (mikrotettuna) tai kanaa (200g) ja riisiä tai rasiallisen raejuustoa (400g), 0.5l kaakaota
Iltapala
klo 21-22 melkein aina 2 leipää, 0.4l jäätee/kaakao

Joo oon kaakaofriikki, mut se on vaa nii hyvää kylmällä maidolla ;)
 
Toki töissä tauoilla kuppi kahvia klo 9 ja 14

Salilla usein käyn 18.30-21.30 välillä, kerralla menee 60-90min riippuen miten jaksaa ja tällähetkellä mennyt viikossa 3-4 kertaa. Saman tahdin yritän pitää.

Mut heinäkuun lopulla jos siirtyisi enemmän voimaharjoitteluun, eli sarjat olisi 10-20 x3 ja raskailla painoilla, mitä ne sitten silloin ovatkaan.. sitä en tiedä.

Sillee hyvä fiilis tuosta salista, toisinaan siel jopa ihan kivaa silmäruokaa vaikken tuijottaa edes viitsi. Jotenki hävettää jos katse kohtaa sarjoja tehdes, ehkä siks usein teenkin sarjat silmät kiinni siihen keskittyen.

Tällähetkellä olen aika läski, testien mukaan sairaalloisen ylipainoinen... sen kyllä huomaa mahastakin. Navan ympärysmitta kun on 133cm 1.5 mitattu... katsotaan 1.6 uudestaan jos edes 0.5cm ois lähten.

Ja ei, en ole tekemässä tästä mitään saliblogia... kuhan kerron jotain ja höpisen omiani, todnäk virheellisestikin.