Toisinaan jopa minä huomaan asioita jotka ovat muuttuneet itsessäni ja muutenkin miettien menneitä niin huomaa muutoksia.
Huomannut vaan sen, että jokainen vähän tutumpi ihminen on jättänyt jälkensä miuun. Oli se henkilö sitten rakastettu, umpi mulkku tai jotain siltä väliltä. Huomaa vaan kuinka itse on hieman muokkautunut heidän avullaan ja tehtyjen huomioiden mukaan. Tavallaan se on hyvä, sillä siten itse pystyy kehittymään ja ehkä myös aikanaan paremmaksi ihmiseksi.
Mut niin se kai meneekin, että jokainen tapaamamme henkilö johon hieman tutustumme niin muuttaa meitä jotenkin. Se saattaa olla parempaan tai huonompaan päin, sekin kai riippuu katsojan näkökulmasta.
perjantai 24. heinäkuuta 2015
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Minne kuulun?
Täs on nyt reilu vuosi mennyt yksin ollessa ja alkan huomaamaan että oma paikka on hakusessa. Työt "sujuu" vaikken juuri joukkoon tunnu kuuluvan... 5kk sitäkin ja vaikuttaa että sen jälkeen työttömyys kutsuu taas.
Mut se tuntuu itsellä olevan aina se asia mikä alkaa painaa alaspäin: harvoin tunnen minneen kuuluvan. Kavereita en voisi sanoa olevan, no muutama mutta ei sellaisia joille voisi avautua tai puhua niitänäitä Exällekin toisinaan yrittää jutella, mutta tuntuu että häntä se vaan vituttaa tai sitten että vittuilisin hänelle.... no, kyrsiihän asia vielä, eniten se miten asiat meni (ei kovin nätisti), mutta ymmärrän että tunteet muuttuu ja toinen on parempi.
Lukioaikainen exäkin otti tuossa yhteyttä... sekin tuntuu saaneen elämänsä parempaan suuntaan kun aikanaan alkoi liikkua huonommassa seurassa ja osittain senkin takia itse kyllästyin kouvolan henkilöihin. Tosin mitä juttelin niin tuntemani ns mulkuimmat on kuolleet joko omankäden kautta tai toisen... On kouvolassa kyllä parikin ok tuttua.
Mutta asia jota olen miettinyt... kuulunko lopulta minnekkään? Olen kyllä tavallaan erakkomainen, jos toinen on kokoajan vieressä ja ns roikkuu niin aikanaan se on pakko työntää pois vaikka se sattuisikin sisälle. Toisaalta haluaisin niin tuntea toisen kosketuksen, sen lämmön ja hymyn... puhumattakaan katseen jossa olisi välittämistä.
Jos itsen pitäisi mennä naimisiin, niin en pystyisi nimetä ketään bestmäniksi... itsellä ei vaan ole ketään miespuolista kaveria joka oikeasti tuntisi minut saati joka olisi läheinen kaveri. Ei sillä.. ei ole kyl naispuolistakaan sellaista... Voisi kysyä että onko nykypäivänä mahdollista saada edes sitä ns tosiystävää?
Silti sisällä tuntuu vaan tyhjyys kasvavan, en voi sanoa että tuntisin edes itseäni. Taloudellisesti ei ole koskaan elämässä ollut näin hyvällä mallilla, henkisesti no pohjemmallakin olen käynyt. Silti elämässä ei ole mitään iloa tai vastaavaa mistä saisi kiinni ja mitä odottaisi. Kaikki on aika pakkopullaa, jopa salilla käynti toisinaan.
Ehkä tämä on sitä elämää, väkerrät eteenpäin saamatta juuri vastakaikua/iloa tekemistäsi asioista. Vai olenko sisältä vain niin rikki? Että jos joku kiinnostava olisikin niin tyhmä ja ihastuisi niin itse olisin se ripustautuja?
Näin yksinään ollessa alkaa tajuamaan niitä pieniä eleitä ja tekoja mitä suhteen luistaessa vielä oli: halaus, suukko, kädestäpito, se lämmin möntti toisellapuolella sänkyä. Mutta en kyllä suhteessakaan ollessa tiennyt minne kuuluin... ehkä se ei koskaan selviä, ehkei sen ole tarkoituskaan?
Mut se tuntuu itsellä olevan aina se asia mikä alkaa painaa alaspäin: harvoin tunnen minneen kuuluvan. Kavereita en voisi sanoa olevan, no muutama mutta ei sellaisia joille voisi avautua tai puhua niitänäitä Exällekin toisinaan yrittää jutella, mutta tuntuu että häntä se vaan vituttaa tai sitten että vittuilisin hänelle.... no, kyrsiihän asia vielä, eniten se miten asiat meni (ei kovin nätisti), mutta ymmärrän että tunteet muuttuu ja toinen on parempi.
Lukioaikainen exäkin otti tuossa yhteyttä... sekin tuntuu saaneen elämänsä parempaan suuntaan kun aikanaan alkoi liikkua huonommassa seurassa ja osittain senkin takia itse kyllästyin kouvolan henkilöihin. Tosin mitä juttelin niin tuntemani ns mulkuimmat on kuolleet joko omankäden kautta tai toisen... On kouvolassa kyllä parikin ok tuttua.
Mutta asia jota olen miettinyt... kuulunko lopulta minnekkään? Olen kyllä tavallaan erakkomainen, jos toinen on kokoajan vieressä ja ns roikkuu niin aikanaan se on pakko työntää pois vaikka se sattuisikin sisälle. Toisaalta haluaisin niin tuntea toisen kosketuksen, sen lämmön ja hymyn... puhumattakaan katseen jossa olisi välittämistä.
Jos itsen pitäisi mennä naimisiin, niin en pystyisi nimetä ketään bestmäniksi... itsellä ei vaan ole ketään miespuolista kaveria joka oikeasti tuntisi minut saati joka olisi läheinen kaveri. Ei sillä.. ei ole kyl naispuolistakaan sellaista... Voisi kysyä että onko nykypäivänä mahdollista saada edes sitä ns tosiystävää?
Silti sisällä tuntuu vaan tyhjyys kasvavan, en voi sanoa että tuntisin edes itseäni. Taloudellisesti ei ole koskaan elämässä ollut näin hyvällä mallilla, henkisesti no pohjemmallakin olen käynyt. Silti elämässä ei ole mitään iloa tai vastaavaa mistä saisi kiinni ja mitä odottaisi. Kaikki on aika pakkopullaa, jopa salilla käynti toisinaan.
Ehkä tämä on sitä elämää, väkerrät eteenpäin saamatta juuri vastakaikua/iloa tekemistäsi asioista. Vai olenko sisältä vain niin rikki? Että jos joku kiinnostava olisikin niin tyhmä ja ihastuisi niin itse olisin se ripustautuja?
Näin yksinään ollessa alkaa tajuamaan niitä pieniä eleitä ja tekoja mitä suhteen luistaessa vielä oli: halaus, suukko, kädestäpito, se lämmin möntti toisellapuolella sänkyä. Mutta en kyllä suhteessakaan ollessa tiennyt minne kuuluin... ehkä se ei koskaan selviä, ehkei sen ole tarkoituskaan?
tiistai 7. heinäkuuta 2015
Bensarallia venäjän kustannuksella
Elikkäs, ehkä joskus mainitsinkin että käyn tankkaamassa venäjällä kun Kotkassa asustan. No jossen ollut maininnut niin nyt mainitsin!
Enivei, 22.7.2014 oli ensimmäinen kerta kun kävin itärajan takana, toki kaverin opastuksella. No hommahan sujui hyvin ja homman oppi nopeasti ja sai rohkeutta alkaa yksinkin käymään öisin siellä kun silloin olin työtön ja ns rahaton sekä ilman elämää, no sitä olen kyllä vieläkin.
Mutta nyt menee parin päivän päästä viisumi vanhaksi ja juuri kävin ns viimmeisen kerran tällä viisumilla tankkaamassa primun täyteen.
22.7.2014 - 7.7.2015 kävin siis 51 kertaa tankkaamassa venäjän puolella, kyllä olen pitänyt kirjaa paljon siel on palannu rahaa ja onko tullut mitään säästöjä.
Kun lasketaan alkukustannukset mitä viisumiin tuli (12kk viisumi, passikuvat, tulostin, matkavakuutus) niin nämä tulivat kustantamaan 240€.
Silloin se kirpaisi, mutta 6 kerta kun tankkasin niin tuli jo säästöä. Keskimäärin säästin n. 50 euroa/kerta, kun tankkasin venäjällä enkä suomessa. Nyt kun tulin 51:n kerran tankkaamasta niin kokonaissäätöä polttoaineesta on tullut noin 2350€
Tuon säästön siis laskin et esim 60l e98 bensaa sai venäjältä 37eurolla ja sama määrä e95 bensaa olisi saanut suomesta 1.57 litrahinnalla 94€... eli säästöä tuli.
Nopeimmillaan tankkausmatka meni 2.5h (yöllä) aikana ja keskimäärin 4h... pisin reissu kesti 6.5h (iltapäivällä) ja se kyllä söi miestä että kannattaako tämä. 2 kertaa jouduin tankata suomesta, kun rajalla oli helvetilliset ruuhkat ettei vaan jaksanut jonottaa yli 5h.
Kilometrejä paloi n. 120 yhteensä koko reissussa eli 6000km tässä koko viisumin aikana. Onhan se paljon kyllä, öljyä palaa ja rengas kuluu persettä unohtamatta. Itseasiassa aika paljon... 6000km olisi n. 10 tankkausta suomessa = 900e säästöä jossei ajaisi venäjällä (mikäli siis ne bensat suomesta). Rengas ei nyt kauheasti kulu tuossa suoralla tiellä saati muutenkaan tuo vanha auto.
Eli täten voisin vetää johtopäätöksen, että sain säästöä polttoaineessa noin 1400e tässä vuoden aikana.
Aika on itselle ilmaista, koska eipä itsellä ole oikeastaan mitään elämää töiden jälkeen... työttömänä oli vielä vähemmän tekemistä.
Tässähän voisi jo harkita jotain kakkosautoa, mikä olisi janoinen ja tehokas... Sitä tankkaisi vain rajan takana ja maksaisi kalliita käyttöveroja suomeen.
Enivei, 22.7.2014 oli ensimmäinen kerta kun kävin itärajan takana, toki kaverin opastuksella. No hommahan sujui hyvin ja homman oppi nopeasti ja sai rohkeutta alkaa yksinkin käymään öisin siellä kun silloin olin työtön ja ns rahaton sekä ilman elämää, no sitä olen kyllä vieläkin.
Mutta nyt menee parin päivän päästä viisumi vanhaksi ja juuri kävin ns viimmeisen kerran tällä viisumilla tankkaamassa primun täyteen.
22.7.2014 - 7.7.2015 kävin siis 51 kertaa tankkaamassa venäjän puolella, kyllä olen pitänyt kirjaa paljon siel on palannu rahaa ja onko tullut mitään säästöjä.
Kun lasketaan alkukustannukset mitä viisumiin tuli (12kk viisumi, passikuvat, tulostin, matkavakuutus) niin nämä tulivat kustantamaan 240€.
Silloin se kirpaisi, mutta 6 kerta kun tankkasin niin tuli jo säästöä. Keskimäärin säästin n. 50 euroa/kerta, kun tankkasin venäjällä enkä suomessa. Nyt kun tulin 51:n kerran tankkaamasta niin kokonaissäätöä polttoaineesta on tullut noin 2350€
Tuon säästön siis laskin et esim 60l e98 bensaa sai venäjältä 37eurolla ja sama määrä e95 bensaa olisi saanut suomesta 1.57 litrahinnalla 94€... eli säästöä tuli.
Nopeimmillaan tankkausmatka meni 2.5h (yöllä) aikana ja keskimäärin 4h... pisin reissu kesti 6.5h (iltapäivällä) ja se kyllä söi miestä että kannattaako tämä. 2 kertaa jouduin tankata suomesta, kun rajalla oli helvetilliset ruuhkat ettei vaan jaksanut jonottaa yli 5h.
Kilometrejä paloi n. 120 yhteensä koko reissussa eli 6000km tässä koko viisumin aikana. Onhan se paljon kyllä, öljyä palaa ja rengas kuluu persettä unohtamatta. Itseasiassa aika paljon... 6000km olisi n. 10 tankkausta suomessa = 900e säästöä jossei ajaisi venäjällä (mikäli siis ne bensat suomesta). Rengas ei nyt kauheasti kulu tuossa suoralla tiellä saati muutenkaan tuo vanha auto.
Eli täten voisin vetää johtopäätöksen, että sain säästöä polttoaineessa noin 1400e tässä vuoden aikana.
Aika on itselle ilmaista, koska eipä itsellä ole oikeastaan mitään elämää töiden jälkeen... työttömänä oli vielä vähemmän tekemistä.
Tässähän voisi jo harkita jotain kakkosautoa, mikä olisi janoinen ja tehokas... Sitä tankkaisi vain rajan takana ja maksaisi kalliita käyttöveroja suomeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)