sunnuntai 16. elokuuta 2015

Suhteessa puhetta?

Oon nyt itse ollut reilu vuoden sinkkuna ilman mitään suhdetta, toisinaan myös omasta typeryydestä... mutta saanut myös muutamia naispuoleisia (suhteessa olevia) kavereita. Ikävä kyllä usein kuullut myös sen että olen mahtava henkilö kaverina muttei sen vakavempaa voisi kuvitella.

Jotenkin vain päässyt heidän kanssaan hyviin väleihin, kaiketi höpöttämällä kaikkea ja myös kuunnellessa heidän murheitaan. Tässä tullaankin tämän blogin ideaan... puhukaa suhteesaa olijat keskenänne jos jokin kalvaa mieltä. Itse olen 2 suhdetta siihen kussut etten juuri puhunut kokemistani ongelmista vaan annoin asian olla ja luovuttaa.

Myönnän että olen tavallaan tykästynyt, ehkä olisin jo ihastunutkin kun hänet pikaisesti näin viikolla ensimmäistä kertaa, mutta onneksi hän on seurustellut jo pari vuotta.

Mutta mitä jotkin tuttavat puhuvat ja kysyvät ovat mitä heidän jätkänsä ajattelee jne joitain asioita. Toki en voi tietää, mutta ehkä suuntaa-antavasti neuvoa miten jutella asiasta jätkän kanssa. Oli puhe sitten seksistä, näkemisestä tai vaikka ruokatavoista.

Idea on kuitenkin se että puhukaa rohkeasti asioista vaikka aihe olisi arka. Toisinaan tulee facepalm fiilis ja toisinaan että helvetti jätkät oppikaa nyt jo.

Itse en ole hyvä neuvomaan suhteissa, koska omat ovat kestäneet vain pari vuotta heikoimmillaan. Itsekin yritän vielä oppia kuuntelemaan jos vielä joku mukava ihastuu jne... mutta puhumalla se seksikin suhteessa paranee kun puhutte avoimesti mitä haluatte tai ette halua lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti