Vaikken ole mitään kirjoitellut niin ei se aika tosiaan rientänytkään ole, ei vain ole ollut oikeastaan mitään kirjoitettavaa. Elämä on rullannut omalla painollaan eteenpäin, ilman muutoksia. Toki ehkä pieni gonahtaminen ollut havaittavissa omassa ulkonäössä, kun partaakin kasvattelin.
Nyt tosin taas työhaastattelu edessä, vajaan 400km päässä, niin pitäähän sitä parturiin mennä että olisi edustavan näköinen. Hiukset kun valuvat pesussa jo silmille. Parta tosin pysyy, mutta ei juha mieto-look.
Olihan tuossa aikaisemmin tampereella yksi haastattelu, mutta he eivät saaneet diiliä asiakkaalta joten minuakaan eivät sitten palkanneet. Tämä johon nyt menisin, niin ei kyllä ole aivan mihin olen kouluttautunut... mutta palkkaavat varmaan kaikenlaisia hakijoita, kun koulutus tulee työhön ja 3-vuoroa sitten olisi... mutta katsotaan nyt ensin haastattelun jälkeen.
Huomenna onkin sitten ulkomaille-päivä. Viipuriin menen tutustumaan kaverin kyydillä. Näkeepähän millaista tarjontaa siellä on ja meno muutenkin, tiedä vaikka jotain ostaisikin.
tiistai 29. marraskuuta 2016
tiistai 11. lokakuuta 2016
Kesä takana, pimeys edessä
Menihän se kesä, tavallaan nopsaa mut oikeastaan helvetin hitaasti. Palkkatöitä ei ollut yhtään lomautuksen takia, ihastukseen kusin asiat sekä keväällä ostama velka-auton erät alkoivat painaa.
Keväällä jo oli puhetta että kaivonkansi ja vinninsillan kaiteet pitäisi uusia, sekä tehdä kukkapenkki. Olihan ne jo aika vanhoja ja osittain mätiä. Kyllästettyä lautaa sitten vaan ostamaan (3 erässä, koska eka ostin vääriä, tokalla liian vähän ja kolmannella sitten tarpeeksi). No kaikki laudat menee kyllä käyttöön, tulevana kesänä pitäisi pihakeinun tukirakenteet uusia.
Hommahan
yleensä lähtee liikkeelle vanhan purkamisesta, kansi taustalle heitetty
ja helvetilliin muurahaispesä löytyi alta sekä kannen puuosissa. Samalla kaivoin kaivon ympäriltä n. 45cm matkalta maata pois, että siihen saisi sepeliä sitten joskus tilalle.
Empä ollut ennen laastia käsitellyt, no sekin tuli tutuksi kun kyljet yritin saada edes melkein tasaiseksi ja kulmien nostoa.
Kaivon ulkoreunaan tehtiinkin sitten tuollainen kivipinnoite.
Kannen tukirakenteen rakenamisessa, jossa oli lanko hyvänä pomona (itse siirryin apurin hommiin) koska hän hallitsee rakentamisen suhteellisen hyvin. Itsellä oli kyllä piirretyt kuviot, mutta no tämä versio on tukevampi ja suorempi (kaivon betoni/laasti kun ei ole 100% tasainen). Runko pultattiin betoniin ja siten saatiin kansi tasaiseksi.
Luukullekin tehtiin paikka, aikanaan siihen pitäisi tehdä vanhanaikainen vinssi messinkisangolla. Tukirakenne kyllä kestää hyvin kuormaa, voi rauhassa itsekin kävellä kannen päällä.
Valmiina vain sepeli puuttuu kaivannosta.
Kaiteetkin lopulta valmistui, taisi mennä pari viikonloppua kun näitä väsäilin. Hidasta, mutta kohtuu tyytyväinen olen tulokseen. Vinninoven laidoituskin pitäisi uusia... no koko navetta pitäisi, mutta se rahoitus.
Siskon kanssa sitten alettiin väsäämään kukkapenkkiä kaivon taakse, ideana oli ensin pieni ala... mutta yllättäen se vain kasvoi ja kasvoi.
Siinä sitten valmis kukkapenkki (siinä jokin sateenvarjopuu tms tuulimyllyn takana), kaivo sepeleineen ja kaiteetkin näkyvät.
Nyt voikin nauttia illan pimeydestä, tyynenä säänä voi helposti kuulla kuinka ketut ja jänikset liikkuvat kaupungin liepeillä kun hiljalleen on metsäpoluilla.
keskiviikko 21. syyskuuta 2016
Ylämäki, alamäki ja pohja
Se on selvää että elämä kulkee normaalistikin ylä- ja alamäkiä. Niihin on tavallaan tottunut, mutta itsellä ne alkaa turhauttaa. Ainakin tuntuu että alamäkiä olisi enemmän, vaikkei nyt kovin jyrkkiä mutta pitkiä kyllä.
Otetaan vaikka kouluajat, silloin töitä oli tehtaalla tai voimalaitoksella harjoitteluna. Toki opinnot venyi lopputyön takia, kun se oli sekava ja vaihtui usein (sama "työnantaja"). Mutta silloin oli myös hommia, toki joutui opintotukien rajoilla mennä ja pari kk aina palauttaakin... Mutta opintojen jälkeen oli reilu vuosi työttömyyttä. Sitten vahingossa saikin työpaikan ja oikeastaan helkutin hyväpalkkaisen (oma mielipide). Vieläkin saman firman kirjoilla.
Mutta, reilu vuosi töissä ja projekti loppui. Puhuttiin että hommia olisi ja itsekin uskoin että pääsisi kehittymään osaavammaksi, ehkä jopa suunnittelijaksi että saisi oman pienen projektin tehdä. No tässä sitä istutaan koneella, ollut kohta 6kk lomautettuna ja se kyllä syö sisältäpäin.
Oikeastaan itse olen tyytyväinen ettei ole kumppania. Tuskastuttais viel enemmän, kun tietäisi toisen olevan harmissaan ja kun oma mieli on mitä on. Vaikea uskoa että nykyään edes kukaan sellaista menoa kauaa katsoisi vaan vaihtaisi maisemaa.
Tänään sen itse huomasi kunnolla, että päivät turhauttaa. Kotoa en poistunut koko päivänä, viiniä hieman juonut ja sarjoja vaan katsellut.
Mut ehkä se tästä, lokakuun lopulla tietää tuleeko parin kk:n pesti töistä.... Onhan se tyhjää parempi, kun ei taida mitkään työhakemuksetkaan tärpätä.
Otetaan vaikka kouluajat, silloin töitä oli tehtaalla tai voimalaitoksella harjoitteluna. Toki opinnot venyi lopputyön takia, kun se oli sekava ja vaihtui usein (sama "työnantaja"). Mutta silloin oli myös hommia, toki joutui opintotukien rajoilla mennä ja pari kk aina palauttaakin... Mutta opintojen jälkeen oli reilu vuosi työttömyyttä. Sitten vahingossa saikin työpaikan ja oikeastaan helkutin hyväpalkkaisen (oma mielipide). Vieläkin saman firman kirjoilla.
Mutta, reilu vuosi töissä ja projekti loppui. Puhuttiin että hommia olisi ja itsekin uskoin että pääsisi kehittymään osaavammaksi, ehkä jopa suunnittelijaksi että saisi oman pienen projektin tehdä. No tässä sitä istutaan koneella, ollut kohta 6kk lomautettuna ja se kyllä syö sisältäpäin.
Oikeastaan itse olen tyytyväinen ettei ole kumppania. Tuskastuttais viel enemmän, kun tietäisi toisen olevan harmissaan ja kun oma mieli on mitä on. Vaikea uskoa että nykyään edes kukaan sellaista menoa kauaa katsoisi vaan vaihtaisi maisemaa.
Tänään sen itse huomasi kunnolla, että päivät turhauttaa. Kotoa en poistunut koko päivänä, viiniä hieman juonut ja sarjoja vaan katsellut.
Mut ehkä se tästä, lokakuun lopulla tietää tuleeko parin kk:n pesti töistä.... Onhan se tyhjää parempi, kun ei taida mitkään työhakemuksetkaan tärpätä.
keskiviikko 17. elokuuta 2016
Kaakon liikennekäyttäytyminen...
Täs on tullut aika paljon ajeltua autolla... oikein hirvittää kun ajattelee. Helmikuun lopulla ostin Monan (mondeo, mut kustun monaksi) ja nyt sillä on tullut ajeltua jo reilu 25tkm pääosin Kaakkois-Suomessa. Toki tullut käytyä Tuurissa jne paikoissa kun ollut luppoaikaa ja toiveita kivemmasta elämästä... mut enivei kilsoja tullut.
Mutta tässä kesällä olen pannut merkille itselle uuden ja oikeastaan aika vaarallisenkin tilanteen. Jos edellä menee autoilija, joka ajaa ns alinopeutta eli noin 60km/h jos tiellä on vaikka 80km/h rajoitus. Itse saavutan hänet ja jään odottamaan ohituspaikkaa. Näin esim hurukselantiellä, joka on hieman hiljaisempi tie vaikka monet siellä vetääkin +100km/h.... itsekin nuorempana, mutta jotenkin älytön kaahailu on jäänyt, olenko siis vanhus? Mutta takas asiaan... Edessä avautuu suora osuus eikä ketään tule, niin tuo edellä ajava laittaa vilkun oikealla ja painaa samalla jarrua itse samalla jo kiihdyttäen että pääsee ohitse edellä näkyvällä alueella. Kyseisellä kohtaa ei ole mitään polkua tms risteystä että voisi metsään ajaa vaikka marjastamaan ja vieressä oja minne mielellään ei autolla ajaisi.
Kyseinen henkilö vain halusi näyttää että edessä on vapaata ja hidastaa että menisin ohitse nopeammin. Ymmärrän kyllä kun rekat vilauttavat vilkkua että edessä on tie vapaa ja kyllä kai henkilöautoltakin vaikka sen a) läpi näkee yleensä b) se ei juuri peitä näkyvyyttä ellei aja toisen persettä hinkaten. Se jarrun painaminen vaan samalla saa yleensä itsenkin painamaan jarrua, koska ajattelee että hän kääntyy tai edessä onkin jotain (jänis, hirvi tms).
Älä prkl paina sitä jarrua, jos haluat että toinen menee ohitse. Kyllä takanatuleva yleensä kiihdyttää jos ohitse haluaa päästä.
Tänä aamuna kävin taas rajallakin tankkaamassa auton, oli onneksi rauhallista kiitos osittain uuden tupakkalain. Mutta kotiinpäin ajellessa venäläinen autoilija teki saman tempun... No heistä oppinut sen että voivat tehdä liikenteessä mitä vain... U-käännös yli 80 vauhdissa ei ole uutta (jarrut pohjaan ja takasinpäin).
Tekis kyl niin mieli asentaa kamera auton tuulilasiin. Sopivan kameran jne olen jo katsonutkin valmiiksi... pitäisi vaan jaksaa panostaa siihen rahaa (lomautettu eli oikeastaan työtön kun olen).
Kameraksi tulisi G1W ja siihen minisulakehaaroitin että virrat menisi auton virtojen mukana automaattisesti.
Mutta tässä kesällä olen pannut merkille itselle uuden ja oikeastaan aika vaarallisenkin tilanteen. Jos edellä menee autoilija, joka ajaa ns alinopeutta eli noin 60km/h jos tiellä on vaikka 80km/h rajoitus. Itse saavutan hänet ja jään odottamaan ohituspaikkaa. Näin esim hurukselantiellä, joka on hieman hiljaisempi tie vaikka monet siellä vetääkin +100km/h.... itsekin nuorempana, mutta jotenkin älytön kaahailu on jäänyt, olenko siis vanhus? Mutta takas asiaan... Edessä avautuu suora osuus eikä ketään tule, niin tuo edellä ajava laittaa vilkun oikealla ja painaa samalla jarrua itse samalla jo kiihdyttäen että pääsee ohitse edellä näkyvällä alueella. Kyseisellä kohtaa ei ole mitään polkua tms risteystä että voisi metsään ajaa vaikka marjastamaan ja vieressä oja minne mielellään ei autolla ajaisi.
Kyseinen henkilö vain halusi näyttää että edessä on vapaata ja hidastaa että menisin ohitse nopeammin. Ymmärrän kyllä kun rekat vilauttavat vilkkua että edessä on tie vapaa ja kyllä kai henkilöautoltakin vaikka sen a) läpi näkee yleensä b) se ei juuri peitä näkyvyyttä ellei aja toisen persettä hinkaten. Se jarrun painaminen vaan samalla saa yleensä itsenkin painamaan jarrua, koska ajattelee että hän kääntyy tai edessä onkin jotain (jänis, hirvi tms).
Älä prkl paina sitä jarrua, jos haluat että toinen menee ohitse. Kyllä takanatuleva yleensä kiihdyttää jos ohitse haluaa päästä.
Tänä aamuna kävin taas rajallakin tankkaamassa auton, oli onneksi rauhallista kiitos osittain uuden tupakkalain. Mutta kotiinpäin ajellessa venäläinen autoilija teki saman tempun... No heistä oppinut sen että voivat tehdä liikenteessä mitä vain... U-käännös yli 80 vauhdissa ei ole uutta (jarrut pohjaan ja takasinpäin).
Tekis kyl niin mieli asentaa kamera auton tuulilasiin. Sopivan kameran jne olen jo katsonutkin valmiiksi... pitäisi vaan jaksaa panostaa siihen rahaa (lomautettu eli oikeastaan työtön kun olen).
Kameraksi tulisi G1W ja siihen minisulakehaaroitin että virrat menisi auton virtojen mukana automaattisesti.
keskiviikko 10. elokuuta 2016
Mitä ovat elämän tavoitteet?
Itsellä ei ole koskaan ollut suuria haaveita.
En ole haaveillut suuresta menestyksestä, maailmanympärimatkasta,
miljonäärielämästä, julkisuudesta, vuorien valloittamisesta tai
maratonin juoksemisesta, no ehkä puolimaratoonin voisi joskus yrittää.
Mistä minä sitten haaveilin nuorempana? Haaveilin kaiketi ns peruselämästä, rakkaudesta ja mielenrauhasta. Omasta kodista, jossa elää omaa rauhallista elämää. Mielenrauha on haaveistani se, jota en usko koskaan löytävän. Ulospäin voi näyttää niin rauhalliselta kuin haluaa, toki joskus niin onkin muttei se kauaa kestä.
Välillä olen miettinyt materiaalisesti, mitä pitää omistaa että elämä olisi mukavaa: kotiteatteri, kunnon auto jossa viihtyy, kumppani, oma talo... lista olisi kyllä pitkä. Toki monet niistä ovat aika turhuuksiakin, mutta silti niitä vieläkin haaveilen hieman (osan jopa jo saanutkin hommattua).
Nykyinen meno vaan taitaa olla, että yksineläjiä katsotaan taakkana: eivät shoppaile niin kauheasti kuin pariskunnat tai lapsiperheet, näin siis itse olen ymmärtänyt asian. Toki monet yksineläjät ovat aika työnarkomaaneja, painavat duunia kun ei lopulta muutakaan ole ja lomilla sitten tuhlaavat tienistit (näin itse tekisin).
Tää teksti on kyl aika sekavaa... ei oikein saa ajatuksesta kiinni. Mut kaipa ne elämän tavoitteet vaan muuttuu sen elämän aikana. Oli ne sitten rikkauden tai rakkauden metsästystä, tavoite panna jokaista joka tulee vastaan tai sitten vain pärjätä elämässä. Jokaisella on varmasti omat haasteensa, itse yritän vain pärjätä tällähetkellä.
Mistä minä sitten haaveilin nuorempana? Haaveilin kaiketi ns peruselämästä, rakkaudesta ja mielenrauhasta. Omasta kodista, jossa elää omaa rauhallista elämää. Mielenrauha on haaveistani se, jota en usko koskaan löytävän. Ulospäin voi näyttää niin rauhalliselta kuin haluaa, toki joskus niin onkin muttei se kauaa kestä.
Välillä olen miettinyt materiaalisesti, mitä pitää omistaa että elämä olisi mukavaa: kotiteatteri, kunnon auto jossa viihtyy, kumppani, oma talo... lista olisi kyllä pitkä. Toki monet niistä ovat aika turhuuksiakin, mutta silti niitä vieläkin haaveilen hieman (osan jopa jo saanutkin hommattua).
Nykyinen meno vaan taitaa olla, että yksineläjiä katsotaan taakkana: eivät shoppaile niin kauheasti kuin pariskunnat tai lapsiperheet, näin siis itse olen ymmärtänyt asian. Toki monet yksineläjät ovat aika työnarkomaaneja, painavat duunia kun ei lopulta muutakaan ole ja lomilla sitten tuhlaavat tienistit (näin itse tekisin).
Tää teksti on kyl aika sekavaa... ei oikein saa ajatuksesta kiinni. Mut kaipa ne elämän tavoitteet vaan muuttuu sen elämän aikana. Oli ne sitten rikkauden tai rakkauden metsästystä, tavoite panna jokaista joka tulee vastaan tai sitten vain pärjätä elämässä. Jokaisella on varmasti omat haasteensa, itse yritän vain pärjätä tällähetkellä.
lauantai 4. kesäkuuta 2016
Mitähän tapahtui?
Tämä on tälläinen pieni ihmettely kirjoitus. Tässä jo reilu kuukauden ihmetellyt kaveria/tuttavaa... tiedä enää miksi häntä nimittäisi. Toisinaan viestiteltiin jutellen turhuuksia ja asiaakin päivittäin, välillä pieniä taukoja jne... kuitenkin viestittely on jäänyt ja jos itse olen yrittänyt jotain laittaa niin vastausta ei kuulu. Tänään huomasin että hän on poistanut kavereistakin kaikkialta...
Pitäisi kait kysyä, olenko jotenkin loukannut häntä... oikeastaan edellinen keskustelu jäi siihen että kyselin häntä kahville ja silloin hänelle ei sopinutkaan. No.. ehkä se joskus selviää.
Päivitetään, kun syy selvisi: Tavallaan ei edes yllätä että omavika asiassa, ei ole ensimmäinen kerta etten tajua pyytää kunnolla anteeksi. Aikanaan loukannut häntä, enkä tajunnut pyytää anteeksi. Pakko silti nostaa hänelle hattua, että jaksoi odottaa näinkin kauan anteeksipyytöä että kaverius olisi voitu vielä korjata.
Toivotavan hänelle silti kaikkea hyvää elämässä, kuitenkin hän oli mukava henkilö.
Pitäisi kait kysyä, olenko jotenkin loukannut häntä... oikeastaan edellinen keskustelu jäi siihen että kyselin häntä kahville ja silloin hänelle ei sopinutkaan. No.. ehkä se joskus selviää.
Päivitetään, kun syy selvisi: Tavallaan ei edes yllätä että omavika asiassa, ei ole ensimmäinen kerta etten tajua pyytää kunnolla anteeksi. Aikanaan loukannut häntä, enkä tajunnut pyytää anteeksi. Pakko silti nostaa hänelle hattua, että jaksoi odottaa näinkin kauan anteeksipyytöä että kaverius olisi voitu vielä korjata.
Toivotavan hänelle silti kaikkea hyvää elämässä, kuitenkin hän oli mukava henkilö.
sunnuntai 15. toukokuuta 2016
Sisu vai vitutus?
Jotkut puhuvat sisusta, että sillä jaksaa ja se vie minne vain mitä haluaa. Mutta onko se näin? Enemmän itsestä tuntuu että vitutus on parempi sitä kuvaamaan.
Esim. Eiköhän aikanaan raskaalla vitutuksella Jussi muuttanut suon pelloksi. Talvi- ja jatkosodassa sotilailla taas oma vitutus kun piti kykkiä poterossa ja odottaa milloin punaset vyöryy ja vie maat.
Monella suomalaisella on varmasti aamuisin vitutus, johtuu se sitten krapulasta, paskata duunista, duunittomuudesta tai jostain. Jotkut kutsuvat sitä sisuksi kun jaksaa painaa päivästä toiseen. Mutta eikös se ole sama asia, vitutus saa veren kiehumaan ja sitten jaksaa painaa vaikka perkelettä hokien.
Suomalaisen Zenin varmaan saavuttaa sitten kun on pelkkää raakaa vitutusta kokoajan päällä, mitkään ilot, surut eivät saa herpaantumaan vaan vitutus pysyisi.
Sisu on enemmän kaunisteltu sana vitutuksesta. Asian näkee vaikka politiikassa, kun kaivataan suomalaista sisua tässä taloustilanteessa niin enemmän vitutusta se on vain aiheuttanut.
Esim. Eiköhän aikanaan raskaalla vitutuksella Jussi muuttanut suon pelloksi. Talvi- ja jatkosodassa sotilailla taas oma vitutus kun piti kykkiä poterossa ja odottaa milloin punaset vyöryy ja vie maat.
Monella suomalaisella on varmasti aamuisin vitutus, johtuu se sitten krapulasta, paskata duunista, duunittomuudesta tai jostain. Jotkut kutsuvat sitä sisuksi kun jaksaa painaa päivästä toiseen. Mutta eikös se ole sama asia, vitutus saa veren kiehumaan ja sitten jaksaa painaa vaikka perkelettä hokien.
Suomalaisen Zenin varmaan saavuttaa sitten kun on pelkkää raakaa vitutusta kokoajan päällä, mitkään ilot, surut eivät saa herpaantumaan vaan vitutus pysyisi.
Sisu on enemmän kaunisteltu sana vitutuksesta. Asian näkee vaikka politiikassa, kun kaivataan suomalaista sisua tässä taloustilanteessa niin enemmän vitutusta se on vain aiheuttanut.
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Turhako reissu?
Tuli tässä menneenä viikonloppuna käytyä Seinäjoella. Toki autolla ajaen, koska itäbensa on halpaa ja tankillisella pärjäsi sen reilu 900km kestäneen matkan. Julkisilla matka olisi kestänyt enemmän ja samalla suuntaan vähintään n. 50e eli yht 100eurolla ei olisi pärjännyt.
Mutta asiaan, miksi tein matkan? No siellä "lähistöllä" asustaa eräs henkilö jonka kanssa olen jo jutellut netissä jne puhelimen kautta jo useamman vuoden... yli 2v kuitenkin. Toisinaan huomannut että hän saattaisi olla kiinnostunutkin ainakin jotenkin. Eli yksinkertaistetusti matkan syy oli, että saisi selkoa onko hän kiinnostunut vai ei.
No, itse olin ihan jäässä ja ujostutti, normaalia miulta kyllä... pitkästä aikaa oli jonkun mukavan ja viehättävän naisen kanssa kaupungilla syöden jne ollen. Sentää uskalsin halata vaikka sekin oli sellainen jäykkäpaskahali, eikä yhtään rentoutta... Varmaan sain itsestäni väliinpitämättömän mulkeron kuvan.... Sain kuvan ettei hän juuri kaveruutta enempää haluakkaan, tosin sanoihan hän itsekin ettei tiedä mitä haluaa. Mut en sano reissua turhaksi, olihan se mukava nähdä hänet pitkästä aikaa (kesällä 2015 kahvilla kävin matkalla norjaan, silloin hän tosin seurusteli).
Näin jälkekäteen jutellen... molemmat oli kiinnostunut, mutta ujous vei voiton. Pakko sanoa että panee vituttamaan kun on typerä eikä "riskeeraanut", koska vaikuttaa siltä että hän alkoi juuri tapailemaan toista...
Mutta asiaan, miksi tein matkan? No siellä "lähistöllä" asustaa eräs henkilö jonka kanssa olen jo jutellut netissä jne puhelimen kautta jo useamman vuoden... yli 2v kuitenkin. Toisinaan huomannut että hän saattaisi olla kiinnostunutkin ainakin jotenkin. Eli yksinkertaistetusti matkan syy oli, että saisi selkoa onko hän kiinnostunut vai ei.
No, itse olin ihan jäässä ja ujostutti, normaalia miulta kyllä... pitkästä aikaa oli jonkun mukavan ja viehättävän naisen kanssa kaupungilla syöden jne ollen. Sentää uskalsin halata vaikka sekin oli sellainen jäykkäpaskahali, eikä yhtään rentoutta... Varmaan sain itsestäni väliinpitämättömän mulkeron kuvan.... Sain kuvan ettei hän juuri kaveruutta enempää haluakkaan, tosin sanoihan hän itsekin ettei tiedä mitä haluaa. Mut en sano reissua turhaksi, olihan se mukava nähdä hänet pitkästä aikaa (kesällä 2015 kahvilla kävin matkalla norjaan, silloin hän tosin seurusteli).
Näin jälkekäteen jutellen... molemmat oli kiinnostunut, mutta ujous vei voiton. Pakko sanoa että panee vituttamaan kun on typerä eikä "riskeeraanut", koska vaikuttaa siltä että hän alkoi juuri tapailemaan toista...
torstai 10. maaliskuuta 2016
Velkahelvetti
No kuten aikaisemmissa päivityksissä olen vatvonnut ja haaveillut uudempaa autoa nissanini tilalle, niin tämä blogi koskee sitä ja sen lopputulosta.
Marraskuusta 2015 lähtien alkoi autokuume polttaa aina vaan enemmän, joten silloin alkoi netistä ehdokkaisen listaus. Joulukuussa olin päässyt jo muutamaan (4-8 ehdokkaaseen) joita piti päästä koeajamaan. Monta ns urheiluautoa jätin suoraan pois kuten Nissan 350z, koska ajattelin että tarvittaessa iskää voisi sillä kuskailla jos hän tarvitsisi kyytiä esim. labraan. No tapahtu mitä tapahtu... enään ei sellaista tarvinnut miettiä.
Bmw 525 -07, joka tuntui ihan kivalta. Vakuutus ja liikenneverot olivat vaan että ei helvetissä.
Lexus is250 -07, koeistuminen teki päätöksen etten sitä halua. Muistutti liikaa 3-sarjan bemmiä eli omaan makuun ahdas. Toki käyttömaksut 5-sarjan bemmin luokkaa.
Ford Focus -13, tämä miellytti vaikkakin "ahdas" sisätiloiltaan (äidillä ollut muutama focus joten silleen tuttu auto), mutta sen 1.6ecoboost moottorin takia sitä halusinkin ajaa teho vs kulutus. Ajettavuus ja muutenkin tuntui kivalta, tähän edesauttoi 182hv moottori jonka voima kyllä tuntui kun motarilla kokeili.
Ford Mondeo -09, tämä oli 2.0 duratecin koneella. Ensivaikutelma oli tästä farkusta et saakeli tää on iso. Siihen tottui nopsaan, mutta se että auto hörppäsi niillä 140hv:n tehoilla seka-ajossa lähemmäs 9l/100km niin se auto jäi sinne liikkeeseen.
Toki harkitsin myös Toyota Avensista -12 1.8 bensakoneella. Olihan se kiva, mutta jotenkin liian eläkeläisfiilinen. Accordejakin mietin ja istuin, mutta sopivaa ei tullut sedanina ja hinnat sitten olikin päälle 20tonnia.
Aina olen ja edelleen haluaisin lexuksen, siinä on vain sitä jotakin... is-sarja on vain niin helkutin matala ja pienikokoinen, sekä ne liikenneverot... No nissanin 350z, en ihan lähtenyt koeajamaan vaikka sekin miellyttää silmää.
Mutta, marraskuussa jo huomasin tämän auton netissä myynnissä: Mondeo -11 ecoboostilla. Nissanistani sain jopa tonnin (katsoin että netissä liike myi sen 1900e)... itse myymällä olisi voinut saada 1500-2300e. Katsastus painoi vaan päälle enkä enää halunnut sitä korjata (iskarit olivat jo loppuunajetut). Oli kyllä hyvä auto, suurin remontti oli jarrusatuloiden uusiminen, mutta kilsojakin oli jo kertunut yli 300tkm.
No nyt sitten olen tämän mondeon haltija, rahoitusyhtiö omistaa. Pari vuotta niin enköhän saa tämän maksettua jos vaan työt jatkuvat (yt:t päällä)...
Marraskuusta 2015 lähtien alkoi autokuume polttaa aina vaan enemmän, joten silloin alkoi netistä ehdokkaisen listaus. Joulukuussa olin päässyt jo muutamaan (4-8 ehdokkaaseen) joita piti päästä koeajamaan. Monta ns urheiluautoa jätin suoraan pois kuten Nissan 350z, koska ajattelin että tarvittaessa iskää voisi sillä kuskailla jos hän tarvitsisi kyytiä esim. labraan. No tapahtu mitä tapahtu... enään ei sellaista tarvinnut miettiä.
Lopulta kävin 4 eri autoa koeajamassa, kuvat viitteellisiä autojen malleista ja väreistä mitä harkitsin:
Toki harkitsin myös Toyota Avensista -12 1.8 bensakoneella. Olihan se kiva, mutta jotenkin liian eläkeläisfiilinen. Accordejakin mietin ja istuin, mutta sopivaa ei tullut sedanina ja hinnat sitten olikin päälle 20tonnia.
Aina olen ja edelleen haluaisin lexuksen, siinä on vain sitä jotakin... is-sarja on vain niin helkutin matala ja pienikokoinen, sekä ne liikenneverot... No nissanin 350z, en ihan lähtenyt koeajamaan vaikka sekin miellyttää silmää.
Mutta, marraskuussa jo huomasin tämän auton netissä myynnissä: Mondeo -11 ecoboostilla. Nissanistani sain jopa tonnin (katsoin että netissä liike myi sen 1900e)... itse myymällä olisi voinut saada 1500-2300e. Katsastus painoi vaan päälle enkä enää halunnut sitä korjata (iskarit olivat jo loppuunajetut). Oli kyllä hyvä auto, suurin remontti oli jarrusatuloiden uusiminen, mutta kilsojakin oli jo kertunut yli 300tkm.
No nyt sitten olen tämän mondeon haltija, rahoitusyhtiö omistaa. Pari vuotta niin enköhän saa tämän maksettua jos vaan työt jatkuvat (yt:t päällä)...
Ford Mondeo 1.6ecoboost titanimun 2011
Titanium varusteltuna, ainakin keulan ilme iskee omaan makuun :)
Takalasit käytin melkein heti kalvottamassa, että sai hieman tummuutta ja mukavuutta.
Yllättävän pienellä tämä 1.6ecobuusti kulkee. Alussa ka-kulutus pyöri 7.1, mutta kun tullut ajeltua (n.4tonnia jo) niin kulutus on laskenut 6.8l/100km. Et kyl täl pääsee pitkälle, kuten kuva antaa viitettä. Tankkaan kyllä pääasiassa e98 bensaa, koska pystyn.
Kesäkumit olivat jo sakkokunnossa, niin päätin että kerrankin tilaan tehdasuudet alkuperäiset vanteet. Omasta mielestä kelen komiat :) Keväällä sitten saa uusilla kumeilla auton alle. Nämä ovat muutes 17" (hieman vastaavat kuin primerassa oli), kun vakiot ovat 16" ja ne saa äiti focukseensa.
torstai 3. maaliskuuta 2016
Kohti uusia pettymyksiä
Ensinnäkin, itsellä on väärä ammatti jos haluaisi tienata. Hautauspalvelu olisi se ammatti jossa tienaa, varsinkin jos ei ole juuri kilpailua. Pelkkä perunkirjoitus reilu 600e (eli käväsee pikasesti katsomas talon läpi ja vähän arvelee hintoja sinneppäin). Tosin tuo oli vasta pienin yksittäinen maksu.
Mutta itsekin tuli tässä ihastuttua erääseen jo muutaman vuoden tunteneeseen henkilöön, jokin vaan siinä hymyssä iski et oli pakko kysyä häneltä... no, tälläkertaa en kierrellyt kuten yleensä kun menee lukkoon ja alkaa ujostuttaa. Mutta eipä hänellä ollut tunteita, osasyy ehkä kun hänen exänsä petti... Mut eipä mitään, kohti uusia pettymyksiä vaan :)
Työtkin sujuvat, päässyt jopa tekemään oikeita hommia suunnittelussa. Mutta... no yt:t iskivät päälle, et hieman sellainen epäilevä fiilis.
Ehkä seuraavaksi kirjoittelen siitä isosta ja itselle kalliista hankinnastani
Mutta itsekin tuli tässä ihastuttua erääseen jo muutaman vuoden tunteneeseen henkilöön, jokin vaan siinä hymyssä iski et oli pakko kysyä häneltä... no, tälläkertaa en kierrellyt kuten yleensä kun menee lukkoon ja alkaa ujostuttaa. Mutta eipä hänellä ollut tunteita, osasyy ehkä kun hänen exänsä petti... Mut eipä mitään, kohti uusia pettymyksiä vaan :)
Työtkin sujuvat, päässyt jopa tekemään oikeita hommia suunnittelussa. Mutta... no yt:t iskivät päälle, et hieman sellainen epäilevä fiilis.
Ehkä seuraavaksi kirjoittelen siitä isosta ja itselle kalliista hankinnastani
lauantai 20. helmikuuta 2016
Long time no see
Tässä sitä taas mennään ja kaikkea on tapahtunut ja muuttunut. Ensinnäkin onnea minä! Kuun alussa tuli vuosi lisää mittariin.
Eipä ole tätä blogia juuri tullut päivitettyä saati edes tutkailtua. Paria fitness/ruokavalio blogia seuraillut, niissä kyl hyvii vinkkei joita hieman kokeillut soveltaa omaan elämään. Jotenkin vain tuntuu että niissä on enemmän idea saada katsojia tisseillä ja perseillä, toki onhan niitä kiva katsella...
Mut tämä jää tälläiseksi pieneksi itsensä herättelyksi. Miettinyt mihin suuntaan tätä blogia vedän ja varmaan tulen kirjoittamaan vähän kaikesta omasta elämästäni. Ei ole mitään tiettyä aihetta kuten politiikka, kuntoilu (se on helvetin pientä ellei lentopalloa lasketa), ruoka no olen "vatsavammainen" keliaakikko et kai siitä voisi joskus tehä jonkin "omat leivonnaiset ja pöperöt".. mut helpompi vaan kirjottaa tätä samaa eli mitä mieleen tulee.
Tämän viikon saavutukset ja hauskuudet olivat että pääsin töissä pieneen projektiin mukaan, tekemistä siis töissäkin piisaa ja pääsee oppimaan enemmän. Kaveri muutti poriin töiden perässä ja kysyi apua tietokoneen rakentamiseen... kuvitteli pääsevänsä tonnilla (näyttö + kone), kerroin nykyosien tiedot ja tehot verrattuna keskenään sekä laadukkaan Dell-näytön U2515H jolla voi hyvin pelata (ei hc-tasolla, kun 60Hz taajuus) ja toimii myös kuvanmuokkauksiin jne hommiin erinomaisesti. Lopputulos koneelle olikin reilu 1800e, no ompahan tehoa mallinnuksiin ja peleihin. Itselle tuli myös tilattua, hieman eriasioita... 2 satsia kesäkumeja ;) Ehkä nappaan niistä kuvan kun paketit saapuvat. Hinnastakaan mitään tietoa, mut tuskin 600e riittää :D
Tullu tässä cruisailtuakin töiden jälkeen, kun pitkästä aikaa ollut hyvät kelit. Siitä pieni spoileri tulevasta ;)
Eipä ole tätä blogia juuri tullut päivitettyä saati edes tutkailtua. Paria fitness/ruokavalio blogia seuraillut, niissä kyl hyvii vinkkei joita hieman kokeillut soveltaa omaan elämään. Jotenkin vain tuntuu että niissä on enemmän idea saada katsojia tisseillä ja perseillä, toki onhan niitä kiva katsella...
Mut tämä jää tälläiseksi pieneksi itsensä herättelyksi. Miettinyt mihin suuntaan tätä blogia vedän ja varmaan tulen kirjoittamaan vähän kaikesta omasta elämästäni. Ei ole mitään tiettyä aihetta kuten politiikka, kuntoilu (se on helvetin pientä ellei lentopalloa lasketa), ruoka no olen "vatsavammainen" keliaakikko et kai siitä voisi joskus tehä jonkin "omat leivonnaiset ja pöperöt".. mut helpompi vaan kirjottaa tätä samaa eli mitä mieleen tulee.
Tämän viikon saavutukset ja hauskuudet olivat että pääsin töissä pieneen projektiin mukaan, tekemistä siis töissäkin piisaa ja pääsee oppimaan enemmän. Kaveri muutti poriin töiden perässä ja kysyi apua tietokoneen rakentamiseen... kuvitteli pääsevänsä tonnilla (näyttö + kone), kerroin nykyosien tiedot ja tehot verrattuna keskenään sekä laadukkaan Dell-näytön U2515H jolla voi hyvin pelata (ei hc-tasolla, kun 60Hz taajuus) ja toimii myös kuvanmuokkauksiin jne hommiin erinomaisesti. Lopputulos koneelle olikin reilu 1800e, no ompahan tehoa mallinnuksiin ja peleihin. Itselle tuli myös tilattua, hieman eriasioita... 2 satsia kesäkumeja ;) Ehkä nappaan niistä kuvan kun paketit saapuvat. Hinnastakaan mitään tietoa, mut tuskin 600e riittää :D
Tullu tässä cruisailtuakin töiden jälkeen, kun pitkästä aikaa ollut hyvät kelit. Siitä pieni spoileri tulevasta ;)
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Elämä heittänyt kuperkeikan
Yritin pitkään kirjoittaa asiasta joka vaivasi minua sisältäpäin, vaivaa tavallaan vieläkin mutta se on vain muistoja joita en halua koskaan unohtaa.
Tosiaan asia josta pitkin syksyä yritin kirjoittaa jotain on se että isä sairastui keuhkokuumeeseen ja joutui siitä teholle hengityskoneeseen ja siitä se kierre sitten alkoi. Ennestään hänellä jo oli selän ja jalkojen takia vaikeuksia liikkua, oli hiusmurtumakin kai selkärangassa ja sen leikkausta olivat lääkärit alustavasti miettineet. Mutta ongelma läpi vuoden oli ollut hänen jalkansa, rollaattorilla joutui liikkumaan kun eivät juuri jaksaneet kantaa vaikka voimaa niissä olikin (fysioterapeutin mukaan).
Enivei... koko syksy meni isältä melkein sairaalassa makoillen. Isänpäivää ennen pääsi kotona olemaan varmaan viikon, onneksi. No tila meni uudestaan huonoksi ja kuusankosken osaston kautta kotkaan, sekin onneksi. Kuusaalla tuntuu ettei siellä juuri hoideta kuin sitä minkä takia sinne joutuu, ei muita ns perussairauksia kuten diabeetikoilla tuppaa olemaan (verensokerit heitteli) ja mitä itse pari kertaa pääsin katsomaan niin eipä hoitajiakaan voi kiittää ns ystävällisyydestä. Tiuskien tuntui tulevan asiat jos toinen apua tarvitsi (esim vessaan menossa/sängystä nousemiseen/lääkkeiden löytämiseen pöydältä jne). Toki hoitajilla on vittumainen työ, mut ei se potilaillakaan varmaan helppoa ole.
No joulu alkoi lähestyä ja sairaalasta sanottiinkin että pääsisi kotona käymään päiväksi, kun vointi oli parantunut. Eipä sitten päässytkään, samaisena hetkenä kun äidin kanssa olin lähdössä hakemaan tuli soitto ettei kykenekkään lähteä kun olo heikkeni. Kipuja valitteli selässä ja mahassa, kun käytiin katsomassa eikä kipulääkitys tuntunut helpottavan. Mut käytiin sentään katsomassa... onneksi.
Tapanina sitten tulikin soitto että tilanne on paha. Itse ehdin ensimmäisenä paikalle, mutta liian myöhään.... Isä oli jo kuollut elvytyksistä huolimatta. Liian nuorena vaan meni, vaikka onkin ollut sairaseläkkeellä jo pitkään... silti alle 65-vuotiaana.
Hautajaisetkin jo pidettiin. Pääsi onneksi vanhempiensa seuraan lepäämään <3
En tiedä olenko itsekään asiaa vielä kunnolla sisäistänyt, enemmän ollut huolissaan äidistä että kuinka hän jaksaa ja voi. Itse olen asiasta yrittänyt olla puhumatta ja miettimättä paljoa, koska se tuo itkun... kuten nyttekin.
Jos jotain yrittää miettiä positiivisesti, niin tuo 4kk:n sairastelu tavallaan valmensi tähän raskaaseen hetkeen. Kaikki sitä olimme jo miettineet että palaako hän enää kotiin, mutta kukaan ei voinut uskoa että niin kävisi. Isällä kun oli sairaalassa huonojakin päiviä milloin jutteli sekavia eikä ollut juuri läsnä. Ja silloin kun oli "normaalina" niin hänestä paistoi kaipuu kotiin ja turhautuminen kun ei juuri voinut liikkua ja oli toisten armoilla.
Mut elämä jatkuu vaikkei häntä enään ole kuin muistoissamme.
Tosiaan asia josta pitkin syksyä yritin kirjoittaa jotain on se että isä sairastui keuhkokuumeeseen ja joutui siitä teholle hengityskoneeseen ja siitä se kierre sitten alkoi. Ennestään hänellä jo oli selän ja jalkojen takia vaikeuksia liikkua, oli hiusmurtumakin kai selkärangassa ja sen leikkausta olivat lääkärit alustavasti miettineet. Mutta ongelma läpi vuoden oli ollut hänen jalkansa, rollaattorilla joutui liikkumaan kun eivät juuri jaksaneet kantaa vaikka voimaa niissä olikin (fysioterapeutin mukaan).
Enivei... koko syksy meni isältä melkein sairaalassa makoillen. Isänpäivää ennen pääsi kotona olemaan varmaan viikon, onneksi. No tila meni uudestaan huonoksi ja kuusankosken osaston kautta kotkaan, sekin onneksi. Kuusaalla tuntuu ettei siellä juuri hoideta kuin sitä minkä takia sinne joutuu, ei muita ns perussairauksia kuten diabeetikoilla tuppaa olemaan (verensokerit heitteli) ja mitä itse pari kertaa pääsin katsomaan niin eipä hoitajiakaan voi kiittää ns ystävällisyydestä. Tiuskien tuntui tulevan asiat jos toinen apua tarvitsi (esim vessaan menossa/sängystä nousemiseen/lääkkeiden löytämiseen pöydältä jne). Toki hoitajilla on vittumainen työ, mut ei se potilaillakaan varmaan helppoa ole.
No joulu alkoi lähestyä ja sairaalasta sanottiinkin että pääsisi kotona käymään päiväksi, kun vointi oli parantunut. Eipä sitten päässytkään, samaisena hetkenä kun äidin kanssa olin lähdössä hakemaan tuli soitto ettei kykenekkään lähteä kun olo heikkeni. Kipuja valitteli selässä ja mahassa, kun käytiin katsomassa eikä kipulääkitys tuntunut helpottavan. Mut käytiin sentään katsomassa... onneksi.
Tapanina sitten tulikin soitto että tilanne on paha. Itse ehdin ensimmäisenä paikalle, mutta liian myöhään.... Isä oli jo kuollut elvytyksistä huolimatta. Liian nuorena vaan meni, vaikka onkin ollut sairaseläkkeellä jo pitkään... silti alle 65-vuotiaana.
Hautajaisetkin jo pidettiin. Pääsi onneksi vanhempiensa seuraan lepäämään <3
En tiedä olenko itsekään asiaa vielä kunnolla sisäistänyt, enemmän ollut huolissaan äidistä että kuinka hän jaksaa ja voi. Itse olen asiasta yrittänyt olla puhumatta ja miettimättä paljoa, koska se tuo itkun... kuten nyttekin.
Jos jotain yrittää miettiä positiivisesti, niin tuo 4kk:n sairastelu tavallaan valmensi tähän raskaaseen hetkeen. Kaikki sitä olimme jo miettineet että palaako hän enää kotiin, mutta kukaan ei voinut uskoa että niin kävisi. Isällä kun oli sairaalassa huonojakin päiviä milloin jutteli sekavia eikä ollut juuri läsnä. Ja silloin kun oli "normaalina" niin hänestä paistoi kaipuu kotiin ja turhautuminen kun ei juuri voinut liikkua ja oli toisten armoilla.
Mut elämä jatkuu vaikkei häntä enään ole kuin muistoissamme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)