Maailma on outo paikka

Tänään tuli huomattua, että maailma on outo paikka. Itse olen nyt reilu vuoden etsinyt töitä ja sainkin n. 5kk pestin paikallisesta firmasta. Työt olisi jo alkanut, mutta itsellä pieni operaatio edessä joten vasta sen jälkeen työt alkavat.

Tänään sitten soittivat kahdesta eri firmasta että heitä kiinnostaisi palkata miut heille töihin laatuvastaavaksi tai joku toimisto-insinöörin työ se toinenkin olisi ollut (porvoosta ja hämeenlinnasta). Mistä helvetistä ne nyt kiinnostuu meikästä?? Vuosi ollut ettei kukaan ole ollut innostunut...

Tuleekohan sama sitten, kun taas joskus innostuu naisista myös seurustelumielessä että olisi muutamakin ehdokas halukas. Seurustelu ainakin tällähetkellä ei juuri innosta, vaikka läheisyys tekisikin kivaa saati seksi mistä nauttisi.

Mutta sitten mitä kavereista ja tutuista huomannut. Itse toisinaan juttelen liikaakin jos joku vaikuttaa edes mukavalta, mutta nuo vanhemmat kaverit...

No yhteen on mennyt luotto suht hyvin, kaikkea hän puhuu ja mitään ei tee että ne edes osittain toteutuisi. Muutamilla taas on töitä työpaikoilla ja kotonaan niin paljon ettei heitäkään näe (edes nettipeleissä missä yleensä juttelu/näkeminen tapahtuu). Muutamat taas eivät kerkeä saati edes halua kahville kun jätkänsä tulevat varmaan mustasukkaisiksi siitä... tai näin itse asian näen, kun ennen lähtivät mielellään ja nykyään eivät erilaisiin kiireisiin vedoten.

Mut eipä siin, kuhan työt alkaa niin voikin unohtaa kaiken muun elämästä. Saman tein kun kotkaan muutinkin asumaan ja opiskelemaan, ei edes ajatellut juuri mitään muuta kuin koulua (ei opiskelumielessä, mutta ettei edes yritä mitään kaverijuttuja saati enempää). Ehkä paria kaveria silti tulee toisinaan nähtyä iltakahvilla, tosin toista tuskin koskaan kun eihänkään kerkeä saati pääse.

Lonkeropäissäni mietintää

Tuossa päivällä kun väsäilin vanhempien autotalliin uutta valaistusta (aloitin projektin 2kk sitten ja nyt sain valmiiksi), joo olen laiska :D Niin samalla lonkeroa siemaillen alkoi ajattelemaan vähän omaa elämää ja muutenkin.

Monella kaverilla, oli hän sitten vanhempi, samanikäinen tai nuorempi niin näin omin silmin katsottuna ja ajateltuna tuntuu että hänellä olisi elämä keskimäärin paremmassa jamassa: menoa, vilskettä ja myös paikka vain olla rauhassa. Vai näenkö vain ruohon vihreämpänä toisaalla? Mutta...

Toki, jotkuut ovat myös työttömiä, tai työttömyys uhkaa tai sitten työelämä on turvattu pitkäksi aikaa. Mutta silti.. Kun katsoo heidän elämäänsä sivusta, niin menoa riittää saati että asuntokin on asunnon näköinen jonne kehtaa muitakin pyytää kyläilemään. Oma 36 neliön yksiö on niin selvä opiskelija-/poikamies-asunto kuin voi olla (sänky, tietokonenurkkaus ja pieni sohva, joka aina täynnä krääsää).

Otetaan nyt vaikka tuo asunto malliksi... ne joiden tiedän nyt asuvan omillaan niin asunnot ovat omasta näkökulmasta tai mitä nähnyt niin jopa järkevästi sisustettu, oli tavarat sitten saatu tai itse ostettu. Oma kämppä taas... kaikki kalusteet on saatu lahjoituksina sukulaisilta (paitsi sänky, 3v sitten ostettu), mutta mikään niistä ei ole harmoniassa toisten kanssa.. näyttää kaamealta sekasotkulta vaikka olisi siistiäkin.

Toinen asia mikä tavallaan paistaa on parisuhde tai jokin semmoinen. Onhan sekin tiettyä etenemistä elämässä, että joku pysyy rinnalla hyvinä ja huonoinakin hetkinä. Mut eipä ittel ainakaan pidemmäl tähtäimel, huomannu et 2 vuotta niin siihen se aina kaatuu tavalla tai toisella.. tosin kaikki ovat suht samalla tavalla menneet nurin, joista kyllä on oppia ottanut vaikka reagoiminen oli viimeksi hidasta.

Mutta nyt vaikuttaa että itsellä alkaisi pieni nousukausi, ei alkoholilla, vaan se että sain vihdoin töitä. Sopimuksia ei olla vielä kirjoitettu, mutta palkasta ollaan sovittu ja viikolla olisi pieni perehdytys firmaan. Ja jos työt jatkuvat läpi ensi kesän... ei saakeli sitä rahan palamista. Vihdoin voisi toteuttaa edes yhden haaveen ja ostaa auton, josta jo aikaisemmassa blogissa olen hieman puhunut (semmoinen kiva kaksipaikkainen takapotkunen urheiluauton tyylinen kesälelu).

Kyllähän tuo tuleva työ jo hieman stressaa, osaanko tehdä hyvin saati ollenkaan? saanko jatkoa?  Ja edessä häämöttää vielä pieni leikkaus, toki päiväkirurginen mutta viivästyttää työn alkamista parilla viikolla... Leikkaus itsessään ei, mutta sen jälkeinen viikko kylläkin kun tiedä miten sitten nukkua.

Mutta voisi jatkaa vielä muutamalla lonkerolla, saunassakin pitkästä aikaa käväsin (siis puusaunassa). Huomenna takaisin asunnolle ja jatkamaan sitä peruselämää vielä toistaiseksi eli minneen ei mitään kiirettä saati menoa...

Kuolema

Tuntuu että sana kuolema tai siitä edes puhuminen olisi jotenkin tabu tai asia jota monet haluavat vältellä. Siksi tuntuikin hyvältä kertoa hieman omia mielipitäitä asiasta.

Toki onhan se surullista jos joku läheinen, ystätä tai tuttava kuolee pois, jättäen sen tyhjän aukon elämääsi. Mutta minusta se on vain tapahtuma, se tulee vääjäämättä eteen joten miksi sitä turhaan pelätä ja kieltää? Jotkuut "kituuttavat" itseään hengissä koneiden ja lääkkeiden avulla, toki tuostakin on monia eri tasoja esim. jotkin sairaudet jotka tappaisivat ilman lääkehoitoa ja lääkkeillä voi jatkaa normaalia elämää. Mutta hengityskone... no itse ainakin haluaisin etten sellaiseen koskaan joutuisi, mielummin töpselit vaan irti seinästä.

Itse ajattelen että jos joku haluaisi kuolla (oli se sitten todettu syöpä tms sairaus) niin hän halutessaan voisi nukahtaa pois, ilman sitä loppuun asti sinnittelyä ja lääkärissä ravaamista. Itsemurhiinkin tavallaan olen aika neutraali, jos tosiaan ei muuta vaihtoehtoa näe kuin hengen riistäminen niin miksei... kuhan ei tee sitä ajamalla esim rekkaapäin nokkakolarin, jos muita ei siinä vaaranna niin jotenkin hyväksyttävissä oleva ajatus.

Mutta yrittäen tiivistää asian... kuolema on minusta ihan ok. Toiset vaan tahtovat lopettaa elämänsä aikaisemmin, luonnollista kuolemaa minusta ei enää juuri ole olemassakaan koska lääketiede yrittää pitää hengissä vaikkei aivoissa juuri mitään tapahtuisikaan.

Itse en haluaisi elää vegaanina tai muutenkaan koneen armoilla, jos niin tapahtuisi niin yrittäisin jotenkin saada asiat niin ettei tarvisi enää kitua tässä. Sanotaan vaikka sitä sitten luovuttamiseksi.

Syksy

Syksykin jo edennyt pitkälle, että tänään tuli mietittyä jo renkaidenvaihtoa tai pikemminkin että ehkä kk:n päästä pitäisi talvinakit heittää alle.

Pari viikonloppua sitten tuli oma ja porukoidenkin auto pestyä, tosin pitää vielä sisältä puunata ja vahata kestovaha talveksi. Kuvassa myös Roki, joka ollut porukoilla hoidossa siskon työkiireiden takia.

Kotoinen tallusjoki ns laituripaikalta, jossa ei ole ollut laituria viimmeiseen... 10 vuoteen?

Tuli yllättäen taas kuvailtua maisemia ja näkymiä kännykälläni (Nokian N8). Sekin alkaa vetelemään viimmeisiään... ei vaan yhtää tiedä minkä hommaisi tilalle, kun lumiat ja iphonet ovat ehdoton ei sekä ei viitsisi puhelimeen laittaa juuri rahaakaan. 200€ on varmaan suht maksimi, jonka sitten joulukuussa panostan luuriin.

Olihan tuossa syyskuun lopulla hieman juhlaakin. Siskontyttö sai nimen kastajaisissa ja tämä taisi olla ainut kuva itsestäni koko juhlista. Itseäni se ei kyllä haittaa.

Näitä kuvia selaillessa tuli vastaan tasan vuosi sitten kuvattuja auringonlaskuja, kylmä kyllä lopulta tuli kun autolle pääsi mutta itse tykkäsin siitä kävelyreissusta metsässä kaverin kanssa.

14.10.2013 ja 18:30 pintaan kuvattuja. Ehkä olen jotenkin hullu, mutta auringonlaskut saati nousut sekä kuutamot ovat vain jotenkin niin rauhoittavia. Hetkellisesti pystyy unohtamaan huolet ja voi todeta että maailma on lopulta kaunis eikä se välitä sen silmissä pienistä asioista.

Talvikin sopivasti jo lähestyy ja sen mukana kirkas tähtitaivas... Puuttuu vain kunnon kamera ja helvetin tehokas putki tähtien ja planeettojen tiirailuun.