Muutoksia

Morjenta, tässä on nyt tapahtunut elämässä muutoksia hieman parempaan suuntaan.

Operaatio perse: 

 

Marraskuun alussa olin pienessä operaatiossa, jossa poistettiin alaselästä/pakaravaosta paise/tulehdus. Tarkemmin nimellä "Pakaravaon paise (sinus pilonidalis)". Jos olet mies ja omistat karvaisen perseen sekä massaa niin tuon saaminen on helppoa, tosin aina ei edes häiritse kuten itsellä... istuminen välillä vitutti jos paise puhkesi saati seksi.. jos nainen päällä niin hangatessa lakanaan aiheutti sen päiväksi pariksi kosketusaraksi josta en kyllä juuri valittanut, onhan seksi kuitenkin nannaa. Itsellä tuo siis vaivasi n. 3-4v ennenkuin lääkäri ehdotti leikkausta, sitä ennen viikon kefexin kuuri kun jaksoi mennä valittamaan.

Alla kuva heti kotiuduttua n. tunti leikkauksen jälkeen.

 Dreeni ihon alla imemässä vuotoveret pois, samalla pitää puhtaana

Illalla oli virhe itse tehdä leipää. Heti kun nousin sängystä ja kävelin keittiöön tuli helkutin paha olo. Leivät sain leikattua ja sitten totesin et ei helvetti pakko päästä makuulle (matka keittiöstä sänkyyn ei ole mitään muistikuvaa, silmissä pimeni). Asiasta en viitsinyt kertoa kun kaveri joka haki sairaalasta jäi hetkeksi pitämään seuraa, niin sanoi että muutuin valkoiseksi. Juominen ja syöminen paransi oloa, mutta enää en juuri viitsinyt liikkua.

Leikkeuksen jälkeisenä päivänä, kun dreeni poistettiin niin näki samalla ensimmäistä kertaa jäljen.

Menihän noita tikkejä vielä muutama piiloon, mutta ei onneksi kovin pitkälle. Verenpurkaumat olitvat kyllä isommat ennenkuin alkoivat parantua.

Mutta nyt on kulunut n. kk toimenpiteestä ja istuminenkin luonnostuu jo normaalisti. Alussa siis oli istumiskielto parisen viikkoa, mahallaa makasin sängyssä leffoja katsellen kun muutakaan juuri voinut. Isänpäiväksi kyllä kävin vanhemmilla kaverin kyydillä, kyyti oli mukavaa ja seurakin (samainen kaveri myös auttoi lappujen vaihdossa, kun yksin ne tuottivat toisinaan ongelmia), mutta istuminen oli haastavaa kahvipöydässä... lopulta seisoin seinää nojaten muiden seurassa.

Työelämään pääseminen:

Tuo toimenpide viivästytti töiden alkua kuukaudella. Nyt siis olen töissä piirtäjänä, firman nimeä en viitsi tässä mainita. Loppui vihdoin se työttömänä turhautuminen, vaikken vielä osaakkaan noita piirtämis juttuja. Oppiminen käynnissä ja kehittyminen, jotta jatkoakin saisi ja vaativampia hommia.

Muuta mielessä olevaa:

Kovat haaveet kyllä, jos työpaikka vakinaistettaisiin... Katsellut jo asuntoja (rivari kaksio/kolmio saunalla) ja miettinyt uutta autoa (tehdas uutta täysin omanlaisilla varusteilla jne).

Hetkellisesti ehdin jo ajatella että rakkauselämäkin olisi saanut jotain tuulta alleen. Mutta heti kun sitä alkoi ajattelemaan niin yhteydenpito lakkasi kuin seinään. Noh, siinä oppi taas itsestä jotain: vaikka kuinka kokee että yksin on jees, niin silti jos joku on lähellä ja saa sen hyvänolon ja tarpeellisen tunteen niin sortuu ajatukseen entäpä jos sittenkin...

Venäjällä auton tankkaus jatkuu edelleen, vaikka nykyään vaaditaankin että varataan etukäteen aika suomen tulliin jotta pääset ylittämään rajan. Missä vitussa on se vapaa liikkuminen tms idea? Kerran olen joutunut jonottamaan suomen tullissa näistä 24 kerrasta kun olen tankannut ja sekin siksi että imatran raja-asemalla oli tulipalo ja raja kiinne. Turhaa hössötystä että liikenne paranisi, ei ne venäjän tullit ime siltikään.

Suhteen tärkeimmät kysymykset

Suhteita on monenlaisia ja ne kestävät tai loppuvat milloin mistäkin syystä. Tässä on omasta mielestäni ne tärkeimmät kysymykset joita kestävään suhteeseen pitäisi molempien osata vastata.

Miksi rakastat minua?

 

Haluatko viettää loppuelämäsi kanssani, miksi?

Yritätkö parhaasi että kipinä säilyisi?

Lupaatko puhua myös vaikeista ja ahdistavista asioista?

Kasvaisitko kanssani etkä kasvaisi poispäin?

Pysyisitkö rinnalla myös vaikeina aikoina?

Voitko antaa toisinaan periksi jotta rauha säilyisi?

Pystytkö laittaa meidät kaiken muun edelle?

Lupaatko silti toteuttaa unelmiasi?

Autatko jos olen itse maassa?

Lupaatko olla luovuttamatta?

Maailma on outo paikka

Tänään tuli huomattua, että maailma on outo paikka. Itse olen nyt reilu vuoden etsinyt töitä ja sainkin n. 5kk pestin paikallisesta firmasta. Työt olisi jo alkanut, mutta itsellä pieni operaatio edessä joten vasta sen jälkeen työt alkavat.

Tänään sitten soittivat kahdesta eri firmasta että heitä kiinnostaisi palkata miut heille töihin laatuvastaavaksi tai joku toimisto-insinöörin työ se toinenkin olisi ollut (porvoosta ja hämeenlinnasta). Mistä helvetistä ne nyt kiinnostuu meikästä?? Vuosi ollut ettei kukaan ole ollut innostunut...

Tuleekohan sama sitten, kun taas joskus innostuu naisista myös seurustelumielessä että olisi muutamakin ehdokas halukas. Seurustelu ainakin tällähetkellä ei juuri innosta, vaikka läheisyys tekisikin kivaa saati seksi mistä nauttisi.

Mutta sitten mitä kavereista ja tutuista huomannut. Itse toisinaan juttelen liikaakin jos joku vaikuttaa edes mukavalta, mutta nuo vanhemmat kaverit...

No yhteen on mennyt luotto suht hyvin, kaikkea hän puhuu ja mitään ei tee että ne edes osittain toteutuisi. Muutamilla taas on töitä työpaikoilla ja kotonaan niin paljon ettei heitäkään näe (edes nettipeleissä missä yleensä juttelu/näkeminen tapahtuu). Muutamat taas eivät kerkeä saati edes halua kahville kun jätkänsä tulevat varmaan mustasukkaisiksi siitä... tai näin itse asian näen, kun ennen lähtivät mielellään ja nykyään eivät erilaisiin kiireisiin vedoten.

Mut eipä siin, kuhan työt alkaa niin voikin unohtaa kaiken muun elämästä. Saman tein kun kotkaan muutinkin asumaan ja opiskelemaan, ei edes ajatellut juuri mitään muuta kuin koulua (ei opiskelumielessä, mutta ettei edes yritä mitään kaverijuttuja saati enempää). Ehkä paria kaveria silti tulee toisinaan nähtyä iltakahvilla, tosin toista tuskin koskaan kun eihänkään kerkeä saati pääse.

Lonkeropäissäni mietintää

Tuossa päivällä kun väsäilin vanhempien autotalliin uutta valaistusta (aloitin projektin 2kk sitten ja nyt sain valmiiksi), joo olen laiska :D Niin samalla lonkeroa siemaillen alkoi ajattelemaan vähän omaa elämää ja muutenkin.

Monella kaverilla, oli hän sitten vanhempi, samanikäinen tai nuorempi niin näin omin silmin katsottuna ja ajateltuna tuntuu että hänellä olisi elämä keskimäärin paremmassa jamassa: menoa, vilskettä ja myös paikka vain olla rauhassa. Vai näenkö vain ruohon vihreämpänä toisaalla? Mutta...

Toki, jotkuut ovat myös työttömiä, tai työttömyys uhkaa tai sitten työelämä on turvattu pitkäksi aikaa. Mutta silti.. Kun katsoo heidän elämäänsä sivusta, niin menoa riittää saati että asuntokin on asunnon näköinen jonne kehtaa muitakin pyytää kyläilemään. Oma 36 neliön yksiö on niin selvä opiskelija-/poikamies-asunto kuin voi olla (sänky, tietokonenurkkaus ja pieni sohva, joka aina täynnä krääsää).

Otetaan nyt vaikka tuo asunto malliksi... ne joiden tiedän nyt asuvan omillaan niin asunnot ovat omasta näkökulmasta tai mitä nähnyt niin jopa järkevästi sisustettu, oli tavarat sitten saatu tai itse ostettu. Oma kämppä taas... kaikki kalusteet on saatu lahjoituksina sukulaisilta (paitsi sänky, 3v sitten ostettu), mutta mikään niistä ei ole harmoniassa toisten kanssa.. näyttää kaamealta sekasotkulta vaikka olisi siistiäkin.

Toinen asia mikä tavallaan paistaa on parisuhde tai jokin semmoinen. Onhan sekin tiettyä etenemistä elämässä, että joku pysyy rinnalla hyvinä ja huonoinakin hetkinä. Mut eipä ittel ainakaan pidemmäl tähtäimel, huomannu et 2 vuotta niin siihen se aina kaatuu tavalla tai toisella.. tosin kaikki ovat suht samalla tavalla menneet nurin, joista kyllä on oppia ottanut vaikka reagoiminen oli viimeksi hidasta.

Mutta nyt vaikuttaa että itsellä alkaisi pieni nousukausi, ei alkoholilla, vaan se että sain vihdoin töitä. Sopimuksia ei olla vielä kirjoitettu, mutta palkasta ollaan sovittu ja viikolla olisi pieni perehdytys firmaan. Ja jos työt jatkuvat läpi ensi kesän... ei saakeli sitä rahan palamista. Vihdoin voisi toteuttaa edes yhden haaveen ja ostaa auton, josta jo aikaisemmassa blogissa olen hieman puhunut (semmoinen kiva kaksipaikkainen takapotkunen urheiluauton tyylinen kesälelu).

Kyllähän tuo tuleva työ jo hieman stressaa, osaanko tehdä hyvin saati ollenkaan? saanko jatkoa?  Ja edessä häämöttää vielä pieni leikkaus, toki päiväkirurginen mutta viivästyttää työn alkamista parilla viikolla... Leikkaus itsessään ei, mutta sen jälkeinen viikko kylläkin kun tiedä miten sitten nukkua.

Mutta voisi jatkaa vielä muutamalla lonkerolla, saunassakin pitkästä aikaa käväsin (siis puusaunassa). Huomenna takaisin asunnolle ja jatkamaan sitä peruselämää vielä toistaiseksi eli minneen ei mitään kiirettä saati menoa...

Kuolema

Tuntuu että sana kuolema tai siitä edes puhuminen olisi jotenkin tabu tai asia jota monet haluavat vältellä. Siksi tuntuikin hyvältä kertoa hieman omia mielipitäitä asiasta.

Toki onhan se surullista jos joku läheinen, ystätä tai tuttava kuolee pois, jättäen sen tyhjän aukon elämääsi. Mutta minusta se on vain tapahtuma, se tulee vääjäämättä eteen joten miksi sitä turhaan pelätä ja kieltää? Jotkuut "kituuttavat" itseään hengissä koneiden ja lääkkeiden avulla, toki tuostakin on monia eri tasoja esim. jotkin sairaudet jotka tappaisivat ilman lääkehoitoa ja lääkkeillä voi jatkaa normaalia elämää. Mutta hengityskone... no itse ainakin haluaisin etten sellaiseen koskaan joutuisi, mielummin töpselit vaan irti seinästä.

Itse ajattelen että jos joku haluaisi kuolla (oli se sitten todettu syöpä tms sairaus) niin hän halutessaan voisi nukahtaa pois, ilman sitä loppuun asti sinnittelyä ja lääkärissä ravaamista. Itsemurhiinkin tavallaan olen aika neutraali, jos tosiaan ei muuta vaihtoehtoa näe kuin hengen riistäminen niin miksei... kuhan ei tee sitä ajamalla esim rekkaapäin nokkakolarin, jos muita ei siinä vaaranna niin jotenkin hyväksyttävissä oleva ajatus.

Mutta yrittäen tiivistää asian... kuolema on minusta ihan ok. Toiset vaan tahtovat lopettaa elämänsä aikaisemmin, luonnollista kuolemaa minusta ei enää juuri ole olemassakaan koska lääketiede yrittää pitää hengissä vaikkei aivoissa juuri mitään tapahtuisikaan.

Itse en haluaisi elää vegaanina tai muutenkaan koneen armoilla, jos niin tapahtuisi niin yrittäisin jotenkin saada asiat niin ettei tarvisi enää kitua tässä. Sanotaan vaikka sitä sitten luovuttamiseksi.

Syksy

Syksykin jo edennyt pitkälle, että tänään tuli mietittyä jo renkaidenvaihtoa tai pikemminkin että ehkä kk:n päästä pitäisi talvinakit heittää alle.

Pari viikonloppua sitten tuli oma ja porukoidenkin auto pestyä, tosin pitää vielä sisältä puunata ja vahata kestovaha talveksi. Kuvassa myös Roki, joka ollut porukoilla hoidossa siskon työkiireiden takia.

Kotoinen tallusjoki ns laituripaikalta, jossa ei ole ollut laituria viimmeiseen... 10 vuoteen?

Tuli yllättäen taas kuvailtua maisemia ja näkymiä kännykälläni (Nokian N8). Sekin alkaa vetelemään viimmeisiään... ei vaan yhtää tiedä minkä hommaisi tilalle, kun lumiat ja iphonet ovat ehdoton ei sekä ei viitsisi puhelimeen laittaa juuri rahaakaan. 200€ on varmaan suht maksimi, jonka sitten joulukuussa panostan luuriin.

Olihan tuossa syyskuun lopulla hieman juhlaakin. Siskontyttö sai nimen kastajaisissa ja tämä taisi olla ainut kuva itsestäni koko juhlista. Itseäni se ei kyllä haittaa.

Näitä kuvia selaillessa tuli vastaan tasan vuosi sitten kuvattuja auringonlaskuja, kylmä kyllä lopulta tuli kun autolle pääsi mutta itse tykkäsin siitä kävelyreissusta metsässä kaverin kanssa.

14.10.2013 ja 18:30 pintaan kuvattuja. Ehkä olen jotenkin hullu, mutta auringonlaskut saati nousut sekä kuutamot ovat vain jotenkin niin rauhoittavia. Hetkellisesti pystyy unohtamaan huolet ja voi todeta että maailma on lopulta kaunis eikä se välitä sen silmissä pienistä asioista.

Talvikin sopivasti jo lähestyy ja sen mukana kirkas tähtitaivas... Puuttuu vain kunnon kamera ja helvetin tehokas putki tähtien ja planeettojen tiirailuun.

Syksy saapuu

Tässä blogitekstissä kerron vain hieman omista fiiliksistä ja menoista...

Tuli tuossa käytyä taas kerran rajalla tankkaamassa auto, niin eikös sitten takaisintullessa suomenpuolen tullimies hieman kettuile meikälle. Hänen tietokoneensa ei näyttänyt punaista, vaikka asun Kotkan ns huonolla alueella Karhuvuoressa. Ihmetteli siinä hetken ja että miten voi olla, mut ei siinä mitään. Ei kaikkien tarvitse olla nistejä tms vaikka työtön olisikin.

Sinänsä huvittavaa, samaisella kerralla juttelin siinä jonossa sitten täysin randomin naishenkilön kanssa. Selvisi että hän oli Myllykoskelta ja siinä kertoili omasta tilanteestaan ja kuinka henkisesti kusessa onkaan. Aloin vain miettiä, että miksi juuri minulle niistä kaikista henkilöistä siinä lössissä?

Toki onhan muutama kaveri/ystävä sanonut, että meikällä olisi jotenki ystävälliset kasvot ja asioist kuin asioistakin helppo jutella. Olen sen kyllä huomannut ja toisinaan sitten vahingossa itse puhunut ohi suuni toisen asioita, toistaiseksi olen saanut ne anteeksi... eräs kaveri teki sen vielä suht virallisen oloisesti kun puhuttiin asiasta kesällä.

Toisinaan tekisi mieli lähtä jonkun kanssa kahville tms jonnekkin, ongelma on siinä että heillä joiden kanssaan haluaisi tutustua paremmin niin ei juuri ole aikaa/intoa. Toki yhdelle menin kertomaan suoraan miten hänestä ajattelen, osittain hän ajatteli jopa samoin tai niin olin ymmärtänyt mutta menneisyys estää asiat. On sentään ainakin yksi joka lähtee varmasti aina kahville, jos vain kysyisi... kaverina mukava.

Mut sitten hieman vakavampiin asioihin, ainakin tavallaan.. Tuossa illalla yritin muistella menneitä, enkä saanut mieleeni hetkeä jolloin oisin kokenut toisen henkilön kosketuksen. En halaile juuri ketään tms.... mutta se kosketus josta välittyisi toisen välittäminen, semmoisesta ei ole juuri muistoa. Ehkä kesällä oli, tosin jos oli niin sen todellisuudesta ei voi olla varma.

Jos voisi niin kyllä mielummin ottaisin edes sen hetkellisen välittämisen tunteen tuoman kosketuksen ja sitten häviäisi vaan pois tästä maailmasta. Onhan tämä jo nähty paikka, tavallaan pelkkää uusintaa tiedossa: ylämäkiä ja vauhdikkaasti meneviä hetkiä sekä sitten takaisin pohjalle. Hetken onnellisuus tai ainakin sen kuvitteleminen olisi sen arvoista.

Mutta ei.. tavallaan pelkään, että itse menin pilaamaan ystävyyden erääseen. Aika näyttää, mutta toistaiseksi on näyttänyt huonolta.

Tästä voikin sitten jatkaa kohti uusia pettymyksiä. Kesällä lupasin itselleni että yrittäisin elää hetkessä, olla murehtimatta ja haaveilematta... Toisinaan se jopa onnistuu, toisinaan reagoin päiviä myöhässä asiaan. Mut hei, sentään tähdistä saa seuraa öisin kuhan vain pilviä ei tule eteen.

Kuulumisia

Eipä ole juuri vähään aikaan mitään kirjoitellut saati saanut edes ideaa mistä jotain tekisi, mutta jotain turhaa tähän voisi mietiskellä.

Tuli tuossa edellisenä viikonloppuna tultua taas jelpattua kaveria hänen tilallaan rehunteossa (kärrikuskin hommissa vain). Menihän se aika taas kivasti toista jelpatessa, eikä se työ edes surkeaa ole ja siellä saa hyvää ruokaakin :D Mut nyt heidän lehmillä on talveksi ruokaa, joten homma hyvällä mallilla.

Venäjälläkin nykyään kun auton tankkaa niin työtön säästää siinäkin suht paljon. Toki viisumi jne alkukustannukset olivat hintavia (n. 230e sisältäen 12kk viisumin, tulostimen sekä matkavakuutuksen), mutta jo 6 tankkauskerta oli selvää voittoa (tällähetkellä olisin 300e köyhempi, mikäli Suomessa tankkaisin). Eipä rajalla vielä näy nuo pakotteet, tosin epäilen ettei juuri tule näkymäänkään ellei Euroopan ja Venäjän välit tulehdu pahemmin...

Itselläkin voisi sanoa että edessäpäin näkyy aurinkoa, työpaikka saattaa olla... riippuu kyllä vielä monesta asiasta, mutta lupaavalta näyttää. Auto kyllä ihan pölynen, kun tuli viikonloppuna ajeltua kuivilla heikkateillä.... muut en pese.. vielä :)

Kun suhde kusahtaa ilman sanoja

Ehkä aikaisemmista viesteistä on paistanut osittain omat murheet ja erilaiset pelkotilat, mutta kuitenkin... asiasta sen kauniimmin sanoen niin sisältä tuntuu nyt totaalisen tyhjältä, riekaleeksi revitty tuntuu liian ehjästi sanottuna.

En ole blogissa aikaisemmin asiasta edes puhunut, koska tavallaan arka-aihe itselle nuo suhdejutut.

Mut enivei, syteen tai saveen... Aikanaan menin ihastumaan nuorempaan mukavaan naisenalkuun, seurusteltiinkin parisen vuotta jolloin aika suorastaan lensi. Itse tosin koin ongelmaksi silloin hänen riippuneisuutensa, kokoajan piti tietää mitä teen ja missä menen ja jos en vastannut puhelimeen niin hetkenpäästä oli 30 soittoa... Noh homma sitten kariutui, omasta aloitteesta, tosin hetkellisesti. Juttu jatkui n. 3-4kk:n päästä kavereina ja siitäkin hieman enemmän... Hieman ennen kuin vuosi oli eroamisesta kulunut, niin kysyin haluisiko hän vielä minut. Halusi hän ja silloin sain sen kauan kaipaamani lämmön sisälleni. Tuona "tauko" aikana tajusin viimein, että hänet haluaisin vierelleni. Naimisiin meno olisi liian vahva sana, mutta todnäk aikanaan...

Silloin tunsin, että tästä tämä juttu lähtisi kokonaan paremmin ja vahvemmin että aikanaan voisi jopa muuttaa yhteen... Noh, ei se nyt ihan niinkään mennyt. 3-4kk kului ja hän alkoi liikkua enemmän kavereidensa kanssa (itse koin etteivät hänen kaverinsa oikein hyväksyneet minua), tosin monelle tuli yllätyksenä että seurusteltiin... taisivat luulla vain kavereiksi.

Vaikka muutama oma kaveri sanoikin "jätä se, se on sun exä", "ei tommosen kans kannata olla, ettisit laihemman". Okei ei hän mikään mallinmitoissa ollut, mutta en ole itsekkään, eikä häntä minusta vielä läskiksi voisi sanoa. Itse vain näin hänet aina kauniina vaikka muotoja olikin, mutta niitä oli myös niissä oikeissa paikoissa mitkä herättivät usein pienen elon...

Mut siinä sitten alkoi eroa tulemaan syistä ja toisista. Tämä on siis miten itse koin asian. Hän alkoi viettämään aikaa enemmän ja enemmän hänen kaverinsa kanssa koska se oli ns masentunut, kun elämä kolhi vastaan jotenkin... no ainakin jonkun kaverin kanssa sillä meni sukset ristiin. Kävi kuitenkin niin, ettei enää juuri unikaveria saanut ennen aamu 4 (muuten juuri edes nähty, kun hänellä menoja kavereidensa kanssa)... Itse tietenkin mökötin enkä asiasta juuri sanonut, kun ajattelin että hän itse tajuaa että tulisi joskus aikaisemmin yöllisiltä ajeluilta. Edelleen siis ajattelin, että hänen kanssaan olisin halunnut paljon enemmän. Tosin oma työttömyys masensi itseäni, etten juuri mitään tehnyt saati lennellyt kun talous on mitä on.... Nämä siis tapahtuivat tuossa keväällä... Kuulin kyllä häneltä miksi oli niin paljon poissa niin sanoi että torjuin häntä ja katsoin halveksuen, se voi olla kun tunsin itseni kuitenkin hyljätyksi ja se kaipaama läheisyys oli niin harvassa (hyvä että viikolla näki edes sen kerran, ilman nukkumaan menoa).

Nyt on jo elokuu ja viimmeiset pari neljä kk ovat olleet ainakin itselle helvetin raskaita. Viimmeistään toukokuusta lähtien ollut suht hajalla henkisesti... tiennyt mitä ajatella, mitä tehdä, voiko luottaa. Pettämistä ei ole tapahtunut, useasti olen kysynyt... luotan häneen kyllä vaikka sivuuttikin minut kavereidensa ja muiden menojen taakse eli käytännössä ns pakosta joskus oli kanssani, jolloin kaverit pommittivat viesteillä missä ja koska heillä tms (näin siis otaksuin kun kokoajan känny kädessä viestitellen). Mutta on/off jutuksi meni ja tavallaan tuntuu että haluaa vain unohtaa minut kun ei juuri edes juttele tai näe. Mukavia hetkiä oli välillä ja hetkellisiä isoja riitoja, jolloin taisin menettää ne viimmeisetkin hänen luottamukset turvaan (henkisesti).

Lopullisesti siis homma kariutui kesä-heinäkuun vaihteessa hänen sanoessaan että parempi ettei enää yhdessä, kunnes saa päänsä selväksi. En vain tiedä helpottaako hänen asiansa vaikka koulu ja työt jatkuisivat... samaa meno jatkuisi. Mutta se on hänen päätöksensä.

Jälkikäteen ajatellen... olisi pitänyt paremmin jutella jo keväällä asioista. Mitä toinen odottaa ja haluaa. Itse olin täysillä mukana, että tästä olisi tullut jotain niin mahtavaa. Hetkellisiä samanlaisia vastakaikuja sain, mutta useemmin sain mielikuvan ettei hän tiennyt mitä haluaa. Johtuiko se sitten koulujensa päättymisestä, töistä vai mist?

Aikanaan kun koko ihmiseen menin ihastumaan taino oikeastaan rakastumaan... se tapahtui niin nopeasti ja yllättäen. Oltiin pari viikkoa jo nähty säännöllisen epäsäännöllisesti ja saatoin hänet bussiin ja siinä sen tajusin kun halasin, että hänet haluan.. hänkin taisi sen nähdä silmistäni. Vasta tämän jälkeen hän sanoi ettei olekkaan 16-17v vaan 15, hetkellisesti ajattelin että mitä vittua (2011 olisiko ollut helmi-maaliskuu)... Kuitenkin kesällä taisi suhde olla jonkinlaisella vakavalla pohjalla, vaikka itse usein mietinkin onko hän tosissaan, ikäeroa oli kuitenkin sen 8v. Syksyllä ja talvella nekin ajatukset olivat harvassa, kun oli vain hyvä olla toisen lähellä. Helvetisti hyviä muistoja, muutamia huonojakin, mutta paljon enemmän hyviä... jos voisin mennä ajassa taakseppäin... tekisin varmaan kaiken saman väärin silti, ehkä osaisin näyttää tunteeni hieman paremmin...

Ehkä te ymmärrätte, kun luette, ehkä ette. Silloin kun itse on valmis kaikkeen ja ainakin yrittää antaa kaikkensa (vaikkakin kehnosti). Silti voin sanoa että rakastan häntä, vaikkei hän enää minua kuten ennen.

Voihan tässä olla vain se, että itse kun lähestyn 30 ikärajaa niin olisin halunnut tästä todella vakavaa... Saanut sen turvapaikan itselleni edes jostain, jolle voisi puhua asioista, antaa hellyyttä ja rakkautta omalla tavallani.

Tiedän hänen joskus lukevan näitä juttujani.... toivon että tämä tuo edes muutamia hyviä muistoja mieleesi, mutta kiitos niistä lämpösistä vuosista ja hetkistä joita sain viettää kanssasi.
Jos haluat että poistan tämän, niin sano...

Pienoismalli vihdoin valmis

Eli sain 2013 joulukuussa silloiselta naiseltani joululahjaksi lentokoneen pienoismallin. Oli aikaisemmin ollut juttua, kun pentuna harrastin pienoismallien kasailua. Se innostus lähti ala-asteella kun sain aivotärähdyksen ja piti kotona tehdä jotain rauhallista. Ensimmäinen oli F18-A Hornet n. 40cm pitkä ja siitä se innostus lähti. Laivoja ja autojankin kokeilin, kun lahjaksi sain, mutta lentokoneet olivat ehdoton ykkönen... aina haaveillut nopeudesta ja lentämisestä ja mahdollisista g-voimista.

Mutta tässä tulee muutamia kuvia kasauksen vaiheista

Koneen runkoa kasaillen. CD-kiekko toimi sopivana painona.

 

 Kone saanut yleispiirteen.

 Mietin pitkään laitanko koneen rullaustilaan, koska tukien saaminen suoraan on vaikeaa...

 Pommit, renkaat ja ohjukset kiinnitetty. Tässä vaiheessa tein virheen, kun laitoin siipiin kaikki jo kiinni. Loppukuvassa olevat raidat olisi pitänyt saada myös siipien alle... Kyrsii, kun ei tajunnut... Tästä olisi tullut niin helkutin hieno...

 Kone täysin kasattuna ja maalattuna.

Viimmeistely valmis. Ei nuo ihan suoraan mennyt, kun kiinnittyivät niin nopeasti... Mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Hienoin pienoismallin sain lahjaksi ja olen siitä kiitollinen.

Tätä F-16 Tigermeet konetta kasasin pääasiassa öisin, kun oli unettomuutta ja oma murheita muutenkin. Saipahan jotain tekemistä.

Tässä on vielä kuva aidosta koneesta

Lupaukset

Tullut tässä jo keväästä asti huomattua kuinka vaikeaa tietyille ihmisille on lupausten pitäminen. Oli asia sitten kahvilla käyminen tai sitten vaan pikainen tapaaminen. Huvittavinta vielä että kyseiset henkilöt aikanaan halveksuivat ja valittivat kuinka heidän eräs kaverinsa ei koskaan pitänyt mitään lupauksiaan joita he olivat sopineet. Samanlaisia heistäkin sitten tuli tai sitten se on vain ettei tiettyjen seura kiinnosta juuri ollenkaan paitsi pakosta.

Nyttenkin erään on pitänyt jo useampana päivänä nähdä/jutella, mutta ei... Nytkin kuulin että sinne meni muiden kavereidensa kanssa, jonne itse olin ajatellut lähteä hänen kanssaan viettämään aikaa. Ja sitten vielä ihmetellään miksi välillä vastaan ns tiuskien asioista takaisinpäin...

Suosittelen että jos jotain lupaa niin edes kertoo sitten ettei pystykkään pitämään sitä etukäteen eikä päivää myöhässä.

Vastauksen helppous

Tässä on tullut mietyttyä hieman kaikenlaisia turhaa ja turhauttaviakin ja huomannut sen että ilmeisin vastaus on yleensä se oikea. Saman huomannut usein myös koulussa kokeita tehdessä... luota itseesi.

Eli voisin sanoa, että ensimmäinen ajatus on se oikea mikä tulee asioissa eteen on se oikea ja järkevä päätös.

Fiiliksen hiljaisuus

Vaikka koen itseni erakkomaiseksi eli viihdyn toisinaan yksin omissa ajatuksissa tai tekemässä jotain yksin, niin nykyään huomaa sen kuinka eristäytynyt kaikesta on. Tiedä sitten onko se ollut monen eri asian summa vai jotain mitä on tehnyt tai ei ole tehnyt. Kuitenkin koko tämä vuosi 2014 on tuntunut pelkältä taistelulta oikeastaan kaikkea vastaan. Ehkä voitin muutaman taistelun, mutta sodan hävisin tai ainakin siltä nyt on tuntunut sisälläni.

Periaatteessa pitäisi varmaan olla jonkinlainen tunnemyrsky sisällä, mutta ei niin mitään hiljaista ja tyyntä. Onko se sitten se, että sisälläni olen hyväksynyt tilanteeni vai eikö se ole vain mennyt tajuntaani ollenkaan?

Asiat jota alkaa tekemään niin päivän päästä tulee toisiin aatoksiin ja lopettaa koko idean. Kuten se, että ensi viikolla olisi vanhojen tuttujen kanssa lanit jossain korvessa n. 150km päässä. Kk sitten olin heti lähdössä, nyt ei vain ole mitään mielenkiintoa lähtä (saati ostaa pelejä sinne). Sama mielenkiinnon puute on kaikessa mitä yrittää. Parempi luovuttaa kuin edes yrittää, mikä ei normaalisti ole miun juttu.

Ehkä kaikki johtuu osittain siitä kun tuntuu tyhjältä, ehkä hyljätty olisi se oikea sana. Ulkopuolinen kaikesta, mukana vain säälistä tai korvikkeena se viimmeinen vaihtoehto.

Tilanne on...

Ajattelin tässä tekstissä hieman kertoa omasta tilanteestani, elämässä nyt yleensä.

No ensinnäkin tämä vuoden työttömyys on ollut aika korjaan helvetin turhauttavaa. Vuosi sitten elättelin toivoa, että olisin tähän mennessä saanut mm. opintolainan maksettua ja muutenkin elämä olisi liikkunut eteenpäin. Mutta ei... kusisemmassa tilanteessa olen nyt kuin intistä päästyään.

Oma talous, no vuosi työttömänä vaikuttaa siihen ilkeästi. Koskaan en ole ollut ns rikas saati hyvin toimeentuleva, mutta en ole valittanut. Tottui siihen, että kesätöissä sai tienattua tarpeeksi selvitäkseen talven yli ja laskujen maksuun ilman sen leveämpää elämistä (matkustelua/baareissa hillumista jne). Vaikka kesäisin töissä ollessa tuntuikin että se 1600-2000e/kk tilille olikin iso summa niin nopeasti sen huomasi tekevän tiukkaa (mahdollisimman paljon piti säästää opiskeluajaksi), jos vähänkin halusi jotain extraa esim. linnanmäki, ruotsinristeily tai vaikkapa auton korjaamiseen/uusiin renkaisiin (itsellä renkaiden uusinta on 2v sykli).

Opiskelijana sentää sai jostain aina kesätöitä, kun olit opiskelija (halvempaa työvoimaa ja samalla koulutusta). Työttömänä työnhakijana edes pätkäduunin saaminen on kiven takana, tai siltä se minusta tuntuu kun ei edes lähikauppaan kelpaa.

En tiedä onko minut kasvatettu siten ettei pahemmin toisilta almuja/lahjoituksia oteta vastaan. Mutta itsestä ainakin tuntuu pahalta, jos esim. vanhemmat vippaavat rahaa kun on työtön. Opiskelijana sen vielä ymmärsi jos kerran vuodessa tms antoi 50e, mut silloinkin se tuntui jo itsestä pahalta. Vaikka kavereita olen joissain hommissa auttanutkin niin en niistäkään ottanut mitään palkkaa vaikka niin sanoivat. Menihän tuossa kesällä yksi pe-su 12-15h/päivä kaveria auttaen tilahommissa, mutta ei miusta siitä pidä mitään ottaa. Ruokaa sai ettei nälässä joutunut ahertaa.

Ehkä olen sinisilmäinen tms tyhmä, mutta ns ruoka-apu tai varsinkin raha-apu olisi sama kuin menisi kadulle kulhokädessä pyytämään rahaa. Samasta syystä en koskaan laita tai tule edes laittamaan mihinkään kriisiapuun tms rahaa, kuinka pieni osa siitä rahasta edes menisi apuatarvitsiville?

Mut miten muuten elämä luistaa... no voin sanoa että kaveripiiri pienenee kokoajan, osasyynä se etten itse juuri enää missään liiku saati käy juomassa. Mielummin kämpällä ottaa muutaman ja säästää siinäkin muutaman euron. Tällähetkellä olen kiitollinen parille kaverille, kun kysyivät lähdenkö katsomaan Brasilia vs Saksa jalkapalloa. Eipä heistäkään ollut mitään kuulunut pariin kuukauteen, tosin empä ollut itsekkään mitään jutellut, mistä edes keksisi (miten töissä menee?). 

Mutta eipä sitä itse edes voi mitään "mukavaa" ajanvietettä harkita, linnanmäelle jos lähtisi kaverien tai edes tuttavien kanssa niin olisin tylsää seuraa... Ei työttömänä oikein pysty ranneketta saati muutakivaa hommata (tai pystyisi, mutta en osaa elää ettei tilillä olisi edes 100e:n ns hätävaraa), ne rahat vaikuttaisivat suoraan koko kuukauden ns pakollisiin ostoihin (ruoka nyt pääasiassa) ja laskut. Tosin jos myisi auton ja mahdollisesti tämän ns ykköstietokoneen laitteineen, niin sitten tuolla tuella ehkä pärjäisi ja vahingossa jäisi voitolle...

Ehkä yksi positiivinen asia on nyt tapahtunut, hommasin viisumin (toki maksoi kyllä rahaa), mutta viides tankkaus rajan takana olisi kokonaisuudessa plussaa eli pitkällä tähtäimellä se alkaa "tuottaa", kun itsellä sitä aikaa on mitä tuhlata. Asuntojakin katselin pitkin itä-suomea, josko jostai löytyisi sopiva yksiö/kaksio halvalla vuokralla niin sinne voisi muuttaa mutta eipä juuri löydy... tuntunut jo pidemmän aikaa että Kotka alkaa olee nähty paikka, vaikka tosin hetkellisest tuleekin uusii tuttavuuksii jotka kk:n parin aikana sitten häviävät.

Mutta kokonaisuutena, tarpomista piisaa ja samalla yritetään nauttia elämästä edes vähän mikäli mahdollista. Innolla, enemmän pelolla odotan syksyä kun pitäisi autoa saada korjatuksi saati sen vakuutukset maksaa... niiden jälkeen on erittäin jännät ajat tiedossa...

Eräs päivä tässä sain taas piirrustusintoa ja yritin saada hieman tuntemuksia ja fiiliksiä esille....

Back to basics piirros

Työnhakemisen ihanuus or not...

Tässä taas saanut selailla monia työpaikkailmoituksia, useisiin jopa lähetin oman hakemukseni. Jotenkin vain tuo mollin ja firmojen sivujen selailu alkaa masentamaan entistä enemmän, kun sieltä oikeastaan mitään löydy. Nekin muutamat harvat jotka edes vähänkin liittyvät omaan alaan, vaativat helvetinmoisia kokemuksia johtamisesta jne projektien vetämisestä. Sitten taas noihin ns perustöihin ei kelpaa kun on "liian kouluttautunut" ja ottavat mielummin heikommin kouluttautuneita (tai noin ainakin sanottiin, kun hain elektroniikan myyjäksi).

Tässä vuoden aikana mihin kaikkialle olenkaan hakenut saati muistanut pitää kirjaa, niin hakemusten lukumäärä on jo yli 40kpl joista noin puolet oli ns suoraan kelpaavaa kokemattomallekin. Nyttekin hain paikalliseen firmaan, jotka hakivat vuodeksi... Epäilen etten edes pääse haastatteluun, kun en omista trukkikorttia saati kokemusta paperitehtaasta. Taitaa kaikki työturvallisuuskortitkin jne menneet jo vanhoiksikin... työttömänä niitä vaan turha lähtä edes uusimaan.

Vaikka olen aina tavallaan vihannut ns sossupummeja niin alkaa vaikuttaa että siitä tulee omakin elämä... Hakemuksia hakemuksen perään eikä saa edes kutsua haastatteluun, turhauttaa vaan kun oikeastaan mikään muukaan asia ei tunnu saavan mistään tukea.

Kaveruuden ylläpito

Oon aina huomannut et tutuilla on helppo pitää kaverisuhteitaan yllä, mikäli he polttavat tupakkaa. Mikäs olisi sen helpompaa kuin soittaa, et tuutko ulos tupakalle ja samal vaihtaa kuulumiset. Tosin usein heillä myös tuntuu olevan jotain sanaharkkaakin, mutta yleensä ne helpottavat alta viikossa. Mutta tupakalle pyytäminen ja n. 5-15min näkeminne tupakan avulla tuntuu helpolta.

Mutta miten sitten jos ei polta? Itselle ainakin tuntuu haasteelliselta kysyä kaveria jonnekkin, toki kesällä nyt helppoa terassille parille tai vastaavaa, mutta muuten pitäisi olla joku syy miksi näkisi ja kehittää enemmänkin juteltavaa kuin kuulumiset... Grillaamaan, kahville/teelle lähteminen tms, mutta nuo kaikki olisivat isompia juttuja jo pelkästään ajatuksena kuin tupakalle.

Armeijan jälkeen itsekin poltin (aloitin vasta kotiuduttuani ja 99% kännissä), jotta tuntuisi paremmin että kuuluisin porukkaan jossa silloin pyörin. Illanistujaisten aikana en jäänyt yksin olohuoneeseen kun muut menivät parvekkeelle. Tosin tuota jaksoin vain kuukauden kaksi, kun ei se polttaminen tuntunut minun jutulta, joten eräs ilta myin pari askiani eurolla pois. Sen jälkeen jotenkin alkoi eroa kasvamaan heihin, kun en enää käynyt niin usein juomassa ja polttamassa partsinalla. Yhteen heistä pidän vielä yhteyttä sentään.

Mutta tuohon kaveruuden ylläpitoon, jos kaikki polttavat niin ei pitäisi olla ongelmaa. Helppo tekosyy nähdä yhden savukkeen aikana, vaikka asuisi hieman kauempanakin. Jos olet hiljaisempi ja harvemmin keksit mitään juteltavaa niin sitten onkin vaikeaa. Netissä juttelu tms kaupassa ohimennen tapaaminen ei ole sama juttu.

Ehkä pitäisikin ottaa pari päivää vaan aikaa ja käydä tutuilla kahvilla tms viettämässä hetken aikaa, joita ei ole nähnyt vuoteen tai useampaan, mutta silti jaksavat joskus jutella esim.fasessa.

Mitä on rakkaus?

Kuten Disneyn Frozen-leffassa (Huurteinen seikkailu) Olaf sanoo: "Rakkaus on toisen asettamista oman edun edelle".

Myös monissa kappaleissa puhutaan rakkaudesta tai enemmänkin sen menetyksestä esim. Kaija K:n kappaleita kylmät kyyneleet, kuka keksi rakkauden, mikään ei riitä, miltä se tuntuu ja niin monia muitakin kappaleita... Nuo nyt vain tulivat ekana mieleen.

Mutta jos mietin tuota Olafin sanomista leffan lopussa, niin onko se siltikään rakkautta vai vaan välittämistä? Vai onko välittäminen jo rakkautta?

Tosin jos välittäminen olisi rakkautta niin ei helvetti, oma elämä olisi ainakin huomattavasti vaikeampaa kun suht monesta välittää ja heitä jelppisi jos voisi.

Mutta mitä se rakkaus todella on? Perhosia vatsassa aina kun näkee, hymy naamalla, kiima toista kohtaan, toisen tukeminen vai onko se vain mielikuva jollekkin josta kukaan ei ota kunnolla selvää?

Love is all we need and all we fear

Viinaralliako?

Tuli viikolla tehtyä ensimmäinen tallinnanreissu jossa auto mukana, tosin tälläkertaa ei maissa jaksanut käydä kun laivalta sai kaiken tarpeellisen sekä siten sai auton ilmaiseksi kyytiin. Kaveri lähti vielä mukaan seuraksi sekä että sai ennakkotilattua sopivat tuliaiset.

Matkaa mietin pari päivää, että lähtisikö vai säästäisikö rahat auton korjaamiseen. Tulevaa remppaa kun on etujarrut ja odotin myös ettei takaiskarit/jouset kestäisi matkaa... Hyvin kestivät kuorman :D Tosin nyt on ainakin remonttijuomaa, kun joku vkl korjauttaa ne jarrut... Toimivat vielä, mutta palat ja levyt kohta loppuunajetut... ennen syksyä pakko vaihtaa (talvella kylmä tehdä itse).

Jonotusta oli ihan sopivasti, reilu tunti meni letkassa vaikka oltiin sopivasti etuajassa.

Laivalla huomasi, että autokannet oli aika täys... jopa muutama mopoautokin siellä oli, todnäk hakemassa niilläkin juotavaa. Menomatkalla laivassa ei juuri ruuhkaa ollut. Kaikkialla oli vapaita istumapaikkoja. Tallinnasta takaisin tullessa laiva olikin sitten täysi. Teinit ja nuoriso istui lattioilla juoden tuliaisia tai mässyjä. Yllättävän paljon nuoria n. 15-18v oli siellä... jotka ei viinaa ostan tai kantan, hengas vaan muiden mukana.

 Paksiin laitoin lopulta vain 8 koppaa juomaa, sopivasti mahtui primuu.. ois mahtun viel 16 koppaa ainakin.

Kaikki muut juomat menikin takapenkille/takajalkatilaan, jottei auton painopiste menisi ihan taka-akselin taakse. Mukavampi ajella takaisin kotiin, kun perse ei laahaa maassa.

 Silti perse on hieman matalalla ja keula normaalia korkeammalla.

Eipä se kyllä tullinmiehiä saati poliiseja siinä kiinnostanut kuinka matalalla kenenkin auton perse on. Yhdellä saabilla pakoputken pönttö oli lähellä ettei raahannut maassa kiinni, oli aika roima ylikuorma jos katsottaisiin auton laillista kantavuutta.

Janoisen juomat täksi kesäksi.

Jos talous olisi antanut enemmän periksi niin toki olisin tuonut niin paljon kuin autoon mahtuisi. Nytkin mentiin jo suht lähellä auton maksimi kantorajaa joka on n. 450kg (läski kuski). Mutta noillakin juomilla pärjää kesän yli suht hyvin, toivon ainakin...

Ehkä myöhemmin vielä uudestaan tallinnaan, tukholma kyllä houkuttaisi... mutta epäilen.

Kosteita hetkiä teillekkin, mie ainakin aattelin vietellä.

Joops

Tätä tekstipätkää olen mietiskellyt viimmeiset pari kuukautta. Yrittänyt miettiä asioita hieman joka kannalta ja myös miettinyt että jättäisikö vain tekemättä.

Monella on niitä hyviä ja huonoja kausia elämässään, että se muistuttavat ns vuoristorataa tai loivia mäkiä. Itsellä on nyt tuntunut että on ollut jo pidempi, jyrkkenevä, alamäki. Voisi jopa kuvitella että kohta se pohjakin jo näkyy.

Työhekemuksia on tullut lähetettyä kohta jo puolisen sataa, ei tosin vielä niin montaa, mutta luku ylittää jo sormet ja varpaat. Alkanut miettimään, että jaksaako niihin enää edes panostaa. Muutamaan paikkaan kokeillut ns poikkeavaa tapaa  että eka soittaa, kyselee ja sitten vasta lähettää koko hakemuksen, mutta eipä ole silti saanut edes kutsua haastatteluun. Mut yritetään silti...

Muutenkin ollut semmoinen luovutusfiilis päällä, jossei homma lähde pelittämään tai tulee takapakkia niin alkaa koko mielenkiinto latistua siihen... Kait tuota voisi jo verrata vaikka kakun leipomiseen... taikina vituillee tai uunissa kämmäys niin koko paska vaan roskiin ja olkoon ilman.

Muutenkin on nykyään vaikea löytää mistään mitään iloa, lätkämatsitkin MM2014 (en muista koskaan ennen) niin tuntuivat hälläväliltä, toki netistä suomen pelit katsoin ns sivusilmällä suurimmaks osaks. Päivät on vain sitä samaa puuroa, päivästä toiseen ilman muutosta.

Osittain tää kappale kyl on tähän passeli, kertsi varsinkin: Ei pysty

Mut eiköhän tää tästä, jatketaan samaa puurtamist ja hitaast etenemist. Joskus se aurinko taas paistaa risukasaankin tai sitten salama iskee ja polttaa sen pois ellei sada.

Asioiden aloittaminen & päättäminen

Kuten otsikossa onkin, niin tämä blogihommeli käsittelee jonkin aloittamista ja tavallaan päättämisestä omasta näkökulmasta ja havainnoista.

Kuten te hyvin tiedätte, niin joskus ei vaan saa itsestään irti sitä että tekisi jotain. Oli syy sitten mikä tahansa niin asiaa passaillaan, että huomenna sitten. Toisinaan innostus koko asiaan on niin heikko ettei koko asiaa edes viitsisi tehdä. Syitä on monia vai onko ne vain tekosyitä? Perusasioihin jos miettii niin syyt ovat yleensä tekosyitä. Ei jaksa tiskata tai siivota, johtuen elämän kiireistä, tyylsyydestä tai muuten vaan.

Itsellä on vaiheessa esim. ikkunat pesemättä (ei ole vain jaksanut siirtää pöytää, että saisi ikkunan avattua), pitäis kyl siivota ja pölyt pyyhkii (ehkä samal ku ikkunat pesee), pienoismallikin on vielä vaiheessa (saahan sen tehtyy sit joskus kun saa innostuksen), salillakin pitäisi alkaa käydä kun tätä aikaa tuntuu piisaavan (yksin vain se ajatus tuntuu jännältä mennä uuteen paikkaan ja oma salikokemus on tasan 0). Itse olen omasta mielestä helvetin hyvä esimerkki laiskuudesta, ei vaan saa aikaiseksi tai sitten kun saa niin jotkuut kysyvät et oonko mie kipee? Yllättävää kyllä, autoa jaksaa aina puunata vaikkei se mikään hohdokas olekkaan...

Mutta sitten niitä vaikeampia päätöksiä, joita elämässä tulee vastaan: Uskaltaako tehdä aloitteen, jos on ihastunut vai pelkääkö liikaa vastausta? Työelämässä pidempään ollut, oman asunnon ostaminen/työehtojen pienoinen parannuspyyntö (palkka/työsuhdeauto jne)? Koulutushauissakin on se tietynlainen päättämisen vaikeus, mitä haluaa ja minne haluaa sekä tietenkin että onko edes mahdollisuuksia sinne, näitä liikaa pohtimalla voi olla että homma jäi tekemättä.

Mutta tiivistettynä: asioiden aloittaminen ei aina ole niin helppoa kuin sen kuvittelisi olevan. Oli syy sitten ujous, pelko tai vaikka oma väsymys niin asiat jäävät paikoilleen. Toisinaan saa itseään niskasta kiinni ja tekee asioita, joiden jälkeen on yleensä ns "saanut" olo esim. puhdas ja siisti kämppä (ainakin hetkellisesti).

Mut sen tiedän, että nyt aloitan tiskaamisen.

Vappu tulee, mikään ei muutu

Jälleen kerran tulee vappu, se siman ja munkkien juhla. Ennen tähän aikoihin oli kesän menot jo selvästi tiedossa, vapaata ei juuri ollut vaan töissä pääsi tienaamaan, mutta ei tälläkertaa... Työttömänä päivät jatkuvat, eikä työhakemuksiin saa muuta vastausta kuin: "kiitos, mutta ei kiitos".

No tässä 2kk:n aikana en ole juuri mitään tehnyt, suorastaan laiskotellut ja todennut ettei mikään oikeastaan kannata. Pienoismallin sain jopa maalattua, enää puuttuu ne "tarrat", jos niitä nyt jaksaisi liimailla veden avulla... Hommanhan piti jo valmistua helmikuun lopulla x)

Autoonikin pitäisi tehdä remonttia, tärkein on etujarrujen uusiminen kun ovat kohta aivan loppu. Ehkä odotan että kuuluu se ihana metallin hankaus kunnes tilaan osat, vaihtoon menee kuitenkin levyt ja palat joten mitä niitä enää säästelemään. Arvioitu kustannut osille on n. 60-90e. Takanakin on alkanut jokin kolista, todennäköisesti koiranluu jonka n. vuosi sitten vaihdoin uuteen... kelen kulutusosat.
Vihdoin jaksoin myös netistä etsiä primeraani sopivat kaiuttimet adaptereineen, kun yksi ovikaiutin on mykkä ja pari rämisevät. Nyt vain tuli se päätöksenteko: ostaako vai meneekö vakioilla ja rämisevällä äänellä. Räminä ei johdu siitä, että soittimesta olisi säädöt vituillaan, vaan siitä että pari ovea oli täynnä vettä -12 syksyllä kun vedenpoistot olivat tukkiutuneet. Hintaa kaikkien kaiuttimien uusimiseksi tulisi 150e, mutta ehkä saatan ostaa vain puolet ja kokeilla niiden asennusta ensin. Tai sitten unohdan koko homman ja säästän nuokin rahat johonkin tarpeellisempaan...

Mutta tässäpä tämä, Klara Vappen vaan kaikille jotka sitä juhlivat. Itse saatan ottaa hieman viiniä, mutta eipä se paljoa eroa normaalista päivästä.

Miljoonahuuma

Tuntui että menneellä viikolla media ei juuri muusta kertonutkaan kuin 57 miljoonan voitosta ja siitä työporukasta joka sen voitti, toki onnea heille! Mutta jotenkin koko asia tuntuu sinänsä oudolta. Miksi muut juhlivat vai onko se vaan kateellisten tapa osoittaa et ollaan nyt kavereita?

Itse kun mietiskelin, että jos vahingossa saisikin edes sen miljoonan jostain noinvain niin ei se lopulta vaikuttaisi mitään. Tosin vähän valehtelin, rahahuolet ja muut pakolliset ja ei niin pakolliset menot eivät enää huolettaisi. Mutta lopulta ei se muuhun vaikuttaisi esim. onnellisuuteen, terveyteen tms.

Monet varmaan miettivät mielessään, kuten myös itsekin välillä että olisipa kiva ostaa uusi harvinaisempi auto tai quessin vaate-, koru- ja laukkumallisto vain odottamaan käyttöä. Onhan niitä haaveita hyvä olla olemassa, en sitä kielläkkään. Todellisuus on vain aivan toista.

Mukavaa väsäilyä

Eli tämä blogi olisi pyhitetty tietokoneen rakentamiseen. Väsäsin/rakensin siis vanhemmilleni uuden koti-pc:n osittain uusista ja käytetyistä osista. Budjettia ei ollut, mutta mahdollisimman pienellä meni ja onnistui vaikka pieniä ongelmiakin tulikin vastaan. Koneessa olisi potentiaalia jopa suht kovaan pelikoneeseen, jos prosessorin ja näytönohjaimen vaihtaisi parempiin. Mutta tämä on ns nettikoneeksi tehty.

Koteloksi valitsin BitFenix:n Comrade ATX-kotelon sen pienien mittojen (Mitat: leveys 185mm x korkeus 428.55mm x syvyys 470.5mm), halpuuden ja edessä olevan usb3-liitännän takia. Kyseistä koteloa jouduin odottamaan reilu kk:n, kun kellään toimittajalla ei ollut sitä varastossa.
Toinen vaihtoehto olisi ollut Cooltekin Antiphon kotelo, joka olisi ollut 3cm syvempi ja samalla hiljaisempi (vastaa Fractal Desing R3 koteloa). Hinta oli melkein tuplat Comradeen sekä etupaneelissa oleva ovi ei olisi ollut käytännöllinen (omaan käyttöön olisi passeli, mutta itsellä on Define R3).

Ohessa kuva Comrade-kotelosta:

Sopivan pelkistetty, ilman mitään sivuikkunoita/tuuletinpaikkoja sekä turhaa ledi-hömppää.

Kotelosta senverran, että sen halpuus näkyy laadussa. Muovi/teräs ja 40e hinta kertoo ettei kovin laadukas voi olla. Pieniä maalauksen sävyeroja näkyy, jos oikein tarkasti katsoo. Mutta tällä hinnalla kuvittelin saavan paljon huonomman kotelon. Hintansa arvoinen siis, sopii minusta erinomaisesti kotikäyttöön jos ei hae hiljaisuutta vaan halpuutta ja hyvää perustilaa.

Komponentteja ja niiden kaisailua

 Kuvassa näkyy kaikki komponentit (näytönohjain ja 120mm tuuletin unohtui tästä).

Emolevy: Asrock Z77 Pro3

Prosessori: Intel i3-3220 Boxed

Lämpötahna: Noctua NT-H1

Näyttis: Club 3D HD5450 512Mb

Ram: 4Gb Kingston HyperX 1600MHz  DDR3

Kiintolevy: Western Digital Caviar Green 500Gb

DVD-asema: Samsung DVD Writer

Poweri: Seasonic ss-500ht 500W

Kotelo: BitFenix Comrade + 120mm Spectre tuuletin

 Emolevyyn on nyt asennettu originaali jäähdytin, sekä 1kpl 4gb RAM-muistia. Toisen ajattelin lisätä sitten joskus, kun on aikaa ja rahaa. Samalla tuon coolerin voisi vaihtaa hiljaisempaan. Mutta originaali pitää prosessorin lämmöt alhaisena, nousevat n. 63°C tuntumaan rasituksessa (lämpötahnana noctuan NT-H1).

 Kotelon etupaneeliin hommasin BitFenix:n Spectre 120mm tuulettimen. Kuvassa se on juuri asennettu suodattimen taakse. Tälle kokoonpanolle tuskin mikään välttämättömyys, mutta tulipahan hommattua.

 Kuvassa on juuri emolevyn asennus meneillään koteloon. Kuva antaa virheellisen tiedon tuosta tilasta, ruuvimeisseli on siis vinossa. Pystysä ollessaan ei ruuvimeisselin ja kotelon reunan välille jää tyhjää tilaa edes paperille. Ylimmät ruuvit olivat siis aivan vittumaisia ruuvata kiinni. Samalla kuvassa näkyy kotelon "outous": Comrade-kotelossa ei tarvitse itse laittaa emolevyn korotustappeja vaan ne on jo vakiona (nuo pienet kohotetut ympyrät, näkyy ruuvarin oikealla sivulla).

Tässä olisi sitten kaikki komponentit asennettuna. Helvetillinen piuhasota, kun ei ollut modulaarista poweria. Kuvassa näkyy myös passiivinen HD5450:n. Kotelossa on kyllä yksi kettumainen suunnittelukukkanen. Audiopiuha on n. 2cm liian lyhyt, jotta etupaneelin liitännät toimisivat. Joutui siis tilaamaan vielä jatkokappaleen siihen.

Kotelonkin juoduin melkein lähettämään samantien takuuseen, oli saanut postin kuljetuksessa hieman osumaa sekä yksi tukijalka oli poikki. Ei siis mitään vakavaa mutta turhauttavaa. Windows 7 asennellessa tuli koneen käynnistysongelmia vastaan. Ajattelin eka että emolevyn ja kotelon väliin olisi tipahtanut joku roska, joka olisi aiheuttanut oikosulkuja. Eli emo irti kotelosta ja mitään ei löytynyt. Ongelmana olikin tuo 1600MHz:n rammi, sen latenssit eivät olleet jotta emolevy olisi toiminut oikein (toimi siis vain safemodessa). Noh muistit toimivat nyt 1333MHz:n nopeudella, kun ei jaksanut alkaa latensseja manuaalisesti säätämään ja kone pelaa loistavasti.

Koneen budjetiksi tuli siis lopulta:

Emolevy: 40e

Prossu: 80e

Tahna: 7e

RAM: 25e

Kovo: 0e

Näyttis: 0e

Kotelo: 39e

Tuuletin: 7e

Audiopiuha: 7e

Poweri: 20e

Dvd asema: 15e

Yht: 240e

Kovalevy ja näytönohjain oli vanhasta koneesta (Intel Core 2 Duo, tämäkin oli laadukkaista osista kasattu) ja sen sain myytyä 130e hinnalla, joten loppuhinnaksi jäi 110e tälle koneelle. Sanoisinko et "halpa" päivitys. Emolevy, prosessori ja poweri olivat siis käytettyinä ostettu (takuullisia) ja siksi niiden hinta oli minusta suht edulliset ja siksi alkoikin tämän koneen rakentaminen.

Tämä rakennettu kone on siis intelin ivy-sarjaan kuuluvalla tekniikalla väsätty, nyt on tullut haswell-sarja joka on ivystä parannettu versio. Tosin on tämä omakin ns. medium-pelikone ivy-sarjaan kuuluva. 

Jotta virtuaalipippeli hieman kasvaisi niin laitan tähän alle vielä oman koneeni tiedot:

Emolevy: Aus P8Z77-V LX

Prosessori: Intel i5-3570K

Lämpötahna: Noctua NT-H1

Cooleri: Corator DS

Näyttis: MSI GTX660 2Gb

Ram: 2x4Gb Kingston HyperX 1600MHz DDR3

Kiintolevy: SSD Kingston HyperX 3K 120Gb + 2Tb WD Green

DVD-asema: LG DVD Writer

Poweri: OCZ 600W ModXstream

Kotelo: Fractal Desing Define R3 + edessä 2x120mm Noctuan NF-S12A PWM, takana 120mm Scythe Gentle Typhoon

Oma kone toimii helkutin hiljasena, ainoat äänet ovat pieni näyttiksen tuulettimien ääni rasituksessa sekä powerin aiheuttama pieni ääni (ei siis haittaa vaikka kone olisi läpi yön päällä). Prosessori on kellottamatta, olisi pitänyt ostaa Xeon-malli, mutta kaikki nämä osat on ostettu tarjouksista kahden vuoden aikana (näyttis maksoi 130e heinäkuussa 2013, tällähetkellä n. 170e, ssd oli marraskuussa 60e ja nyt 96e). Lämmöt ovat silti maltilliset, rasituksessa prossu lämpenee n. 58°C (vakio sirkkelillä nousi helposti yli 75°C ja melua oli).

Patikointia

Moro taas, tässä miettii et mitä kirjottais kun pienoismallin väsääminen on jumahtanut motivaation häviämiseen. Enää puuttuisi maalaaminen ja tarrojen liimaaminen, eiköhän se valmistu tässä kuun aikana...

Mut tuli käytyä läheisellä suolla kävelees ja alla muutama kuva sieltä:

Kyllä, primu on kakkanen :(

Tosiaan Valkmusan pitkospuil tuli patikoituu, kesäl varmaa uusiks. Ihan mukava paikka kyl. Repovedelki vois pitkäst aikaa piipahtaa joskus.

Helmikuu, se paras kk

Vuosien aikana olen ainakin sen oppinut ettei viinaa kannata pahemmin säilyttää. Itsellä oli pari viinipulloa ja hieman muutakin ollut säilössä jo reilu vuoden odottaen sitä hyvää tapahtumaa niiden korkkaamiseen. Noh, ne on nyt juotu ja hyviä olivat vaikka yksikseen niitä joikin parina päivänä.

Tosiaan tossa kuun alussa tuli 27v täyteen, jee onnea minä! Ei kyllä yhtään vielä tunnu, että olisi lähellä 30v:tä.... Ehkä tuo tunnottomuuden puuttuminen on vain sitä, kun elämässä ei ole saavuttanut juuri mitään. Toki, lukion (sen nyt läpäisee kukatahansa joka osaa lukea) ja AMK:n olen läpäissyt eikä nyt ihan paskoilla arvosanoilla muttei millään huipuillakaan. Mutta eipä noiden kahden lisäksi mitään...

Työpaikkoja tuntuu olevan hieman, mutta eipä tunnu heitä innostavan vaikka kyselenkin soittaen ja mailaten mahdollisen työn kuvasta tarkemmin suoraan ilman kaunisteluja esim. idyllisessä isossa maatilassa pääset nauttimaan raittiista ilmasta ja eläimien seurasta eli suomeksi pääset lapioimaan paskaa ja tulet tykästymään siihen tuoksuun.

Jotenkin tää kappale kuvaa jotenkin, varsinkin kappaleen alku kun joskus ajelee

"Driving around looking in the mirror, what do I see?
Somebody that I never thought that I would be"

Mut mitäpä tässä muuta. Oon alkan kasaa yhtä pienoismallia... se kyllä vähän kusahti kun renkaiden tuenta levähti, mutta yritetään tehdä loppuun asti. Teen siitä kyllä oman blogin kuvineen jne.

Tuli myös tuossa vkl:n ajettua ensimmäistä kertaa syylärikorjatulla traktorilla. Piha putsaantui lumesta ja kivaa oli sillä ajellessa ja popittaen, aikaakin meni reilu tunti. Tosin seuraavana päivänä satoikin jo vettä.. no eipä ollut kovin loskainen piha porukoilla.

Kaikkea sitä tuleekin...

Tässä on tullut ajankuluessa huomattua muutamista kavereista asioita, joita toki olen jo kauan ajatellut mutta silti uskonut toisin. Puhe on siis enemmänkin toisen sanojen ja tekojen välinen asia, eli puhutaan toista ja tehdään toista. Mut jokain tekee miten itse kokee parhaimmakseen, empä itsekään ole kyseistä kaveria nähnyt kauheasti saati pitänyt aktiivisesti yhteyttä... mieli kyl tekis useemminki nähä mutta asuu kaukana ja harvemmin sitä aikaa piisaa.

Mut on tuota samaa havaittavissa muissakin... tosin kait se on normaalia. Enemmänkin sinisilmäisyyttä jos olettaa sanojen ja tekojen täsmäävän.

Mut mitäpä täs muuta, töitä etsien ja päässä alkaa hiljalleen soimaan aivan loistava kappale:

Musiikkia kansalle (parempi versio)

"Ja töistä nyt ei oo hajuakaan
Mitä se on?
Tuskin muistankaan
Samat liemet sotketaan
Mihin ne kaverit painelikaan

Mä vaan tallaan ristikan raittia
Kossupulloon sekotan spraittia
Yks vitun hailee mikä oottaa

 Ei vois vähempää kiinnostaa"

Täs oon nyt vapaa-aikaa käyttän mm. muumien katsomiseen, tulee lapsuus mieleen ja samalla huomannu kuinka Nuuskamuikkuin on vastaavanlainen kuin itse: viihtyy usein omassa rauhassa. Noh siinä kait se suurin yhtenäisyys.. En ainakaan koe et itse tulis hyvin toimee paljon nuorempien kanssa leikkien saati vanhempien kanssa jutellen vakavia/järkeviä tms.

Talvikin jo tullut vaikkei lunta juuri olekkaan... Rinteisiin tekis mieli lähtä, aikaakin ois, mut tulis turhan kalliiks mennä pohjosempaan viikoks tai ees pariks päiväks. Autol ajelukin on nykyään aika rajoitettua, innostais kyl lähtä ajelee vaik vaasaan tms ja takas vain ajamisen takia mut autol tulis turhan jano matkal.

Tuli hommattua "uusi" tuolikin, takuuseen meni kun vanhasta hajosi korkeussäätö. Piti olla sama tuoli, mutta tämä onkin n. 2cm korkeampi ja ruuvit olivat erilaisia. Hyvä tuoli kyl, mukava köllötellä/datailla.

Uus auto tai ns kakkosautokin ois kiva saada. Paria vanhaa mersua olenkin katsellut W123/124 mallisia ja toki tehokkaimmalla diiselillä. Naapurien kiusaks semmoin oikein savuttava kiisseli ja putkisto uusiks, et autosta irtois ääntä. Sinänsä ikävä rakasta pösilööni, ajaessakin tarvi melkein korvatulpat.. Itse en tarvinnut, mutta kaverit kyseli jos kyydissä oli... Taisi se 3":n putkisto olla liikaa...

Voisi siten antaa  jotain näkemistä/kuulemista eri päivän aikoina, kun savuverho ja murina vaan olisi pihalla. Naapuri siis on aina ikkunassa tai ovisilmässä katsomassa, jos joku kulkee käytävällä tai ainakin jos itse kuljen :D

Noh, tässäpä olikin hieman purkautumista ja turhautumista. 

Loppukevennys!! Oonkohan itse joskus ollu yhtä omismaailmois ja vaan nauttin täysil musiikist ajaes, toivon ainakin et kyl.